Yliampuvaa? Tuotesijoittelua? Epätodellista? Sitä kaikkea tarjoaa Sinkkuelämää 2, mitäs muutakaan? Sinkkuelämää 1 oli odotettu elokuva, joka jatkoi sarjan tarinaa. Kakkososa, varmasti yhtä odotettu, keskittyy samoihin teemoihin, mutta syventyy enemmän aikuisten asioihin kuten avioliittoon ja äitiyteen ja käsittelee avoimesti  vaihdevuosiongelmiakin. Kim Cattrall tekee loistavan roolisuorituksen  ja jos minulla on joskus vaihdevuodet, voisin hyvin kuvitella käyttäytyväni kuin Samantha... Elokuvan jälkeen päähäni pälähti, että ajallisesti ajatellen vaihdevuodet taitavat olla ovat lähempänä minua kuin murrosikä!

Sinkkuelämää-sarja nosti viime vuosikymmenellä naisten ja välillä myös miesten seksuaalisuuden tabut rohkeasti pöydälle ja sellaista seksiin liittyvää aihetta ei taida ollakaan, mitä sarjassa ei olisi käsitelty. Sarja oli uraauurtava ja vapauttava ja vaikka sarjassa näytettiin välillä silkkaa pornoa, ei sitä voi syyttää moraalittomuudesta, ellei satu olemaan patavanhoillinen. Ennen Sinkkuelämää-elokuvan ykkösosaa pelkäsin, että se lipsuisi liikaa seksin näyttämiseen ja sama pelko oli kakkososan kohdalla. Onneksi elokuvien katsojien älykkyyttä ei aliarvioitu ja seksikohtaudet hoidettiin huumorilla. Luulenpa, että  kakkososan lopussa Samanthan avoin akti rannalla ei mietityttänyt katsojia niin paljon kuin elokuvan alussa hulppeat homohäät. Edelleenkin homojen naimisiinmeno on arka aihe, mutta Sinkkuelämää teki siitä kunnon show'n musikaalihöysteineen. Liza Minnellin vauhdikas esitys sai hytkymään elokuvateatterin penkissä ja nostatti hyvän fiiliksen heti alussa. On muuten epistä, että niin vanhalla naisella on niin upeat sääret! Se on yhtä epistä kuin se, että Ruåtsin prinsessa Victuurialla on niin tyylikäs naama! Eikö olekin? Råuva Prinsessa vetää tukan ponnarille, hymyilee täydellisellä hammasrivistöllään ja näyttää aina elegantilta! Ja nyt kun tuli Victoriasta puhetta, niin eivätkö hänen häänsä olleet aika hulppeat ja yliammutut ja ne tapahtuivat sentään (melkein) tosielämässä.

Vannoutuneena Sinkkuelämää-fanina olen jäävi arvostelemaan sitä, oliko kakkososa parempi kuin ykkönen. Tottakai ykkönen oli siinä mielessä  hohdokkaampi, että tarinan näki ensimmäistä kertaa  isolta valkokankaalta ja useinhan elokuva on  vähän enemmän jotain kuin tv-sarja. Kakkososaa on kritisoitu siitä, että se keskittyy  luksukseen. Mitä sitten? Tuskin koskaan elämässäni tulen kokemaan tuollaisia luksuselämyksiä, joten minusta on aika kivaa katsoa sellaisia valkokankaalta. Elokuvaa on kritisoitu tuotesijoittelusta ja heti elokuvan alussa vilahtavat Louboutinin punapohjaiset kengät kertoivat, että tavaramarkkinoilla ollaan. Mutta mitä sitten? Joka tapauksessa olemme jatkuvasti mainonnan uhreja emmekä osaisi haluta tiettyjä asioita ilman, että me niitä jossain näemme. Ja sitäpaitsi kun kyse on Sinkkuelämästä, mehän haluamme nähdä upeita vaatteita, kenkiä ja koruja ja niitähän elokuvassa oli yllin kyllin. Keväällä hommasin itselleni itämaistyylisen tunikan, joka on saanut lempinimen Rake-tädin tunika. Nyt katsottuani Sinkkuelämää-leffan minusta tuntuu, että voisin olla kirjava tunika päälläni Carrien ja kumppaneiden kanssa kameliretkellä (vaikka tunikani ei Dioria olekaan, valitettavasti.)

Elokuvan pääosassa ovat edelleen naiset eivätkä vaatteet, vaikka niillä suuri merkitys onkin. En osaa valita suosikkikohtausta elokuvasta, sillä niitä oli niin monta, mutta kun hunnutetut naiset elokuvan lopussa paljastavat "kevätkokoelman", tunsin yleismaailmallista yhteenkuuluvuutta kaikkien maailman naisten kanssa.  Yhteistä kieltä ei tarvita, sillä naiset ympäri maailman pitävät samoista asioista. Elokuvan sijoittaminen Abu Dhabiin mahdollisti naisten pohdinnat erilaiseta kulttuurista ja tietenkin naisten asemasta tuossa kulttuurissa. Upeiden vaatteidensa alla elokuvan naiset olivat edelleen hyvin inhimillisiä ja heihin samastui helposti. Carrien ääni on tuttu ja lämmin ja se on lausunut ääneen ajatuksia, joita olen hiljaa mielessäni pohtinut. Täytyy myöntää, että elokuvassa muutama Carrien pohdinta ja ajatus kirpaisi minua syvältä sydämestäni ja olinkin elokuvan aikana melko liikuttunut, muustakin syystä kuin siitä, että Stanfrod ja Anthony saivat toisensa.  Toiseen ääripäähän mentiin, kun Charlotten elegantti olemus koki riemastuttavan kolauksen myös tässä elokuvassa. Eihän meistä kukaan voi olla liian täydellinen, vaan joskus käyttäytyminen voi lipsahtaa neuroottisuuden ja komiikan puolelle. Mirandan irrottelu on aina hauskaa katsottavaa ja Samantha... No  Samantha on Samantha!

Kiinnitkö kukaan huomiota elokuvan musiikkiin? Itämaisesti höystetty musiikki loi eksoottisen tunnelman ja etenkin markkinakohtauksessa tuntui siltä, että saatoin haistaa mausteiden voimakkaat tuoksut. Minua ei yhtään haitannut elokuvan pari musikaaliosuutta eikä minua haitannut myöskään se, että kaikissa kohtauksissa ei ollut musiikkia ollenkaan. Mirandan ja Charlotten äitiyskeskustelu baaritikillä oli niin intensiivinen, ettei se kaivannut mitään taustalleen. En tiedä, olisinko niin hurahtanut, että ostaisin soundtrackin? Voinpa ollakin, onhan minulla edellisen elokuvan soundtrack, sarja shoeboxissa ja elokuvakin... Ja olen järjestänyt ystäväni polttarit Sex and the City-teemalla...

Elokuvan punainen lanka oli avioliitto ja sen pohdinta, kuinka olla onnellinen avioliitossa. Jos on upea asunto, kalliita kenkiä ja hääpäivälahjarolex, niin se ei välttämättä tee onnelliseksi. Kehittelen mielelläni kaikenlaisia teorioita ja yksi niistä on parisuhteen nuivuusteoria, joka pätee Carrieen ja Mr. Bigiin. Kun pari on tarpeeksi pitkään yhdessä, tarvitaan jotain, mikä pitää yllä kipinää. Carrien säihkyvä bile-elämä oli vaihtunut koti-iltoihin ja noutoruokaan ja sparkle vaihtunut nalkutukseen. Charlotte oli nuivuuntunut lapsiinsa, vaikka heitä kovasti rakastikin. Miranda oli nuivuuntunut töihinsä, mutta elokuvan lopussa hän oli muuttunut mukavaksi töissäkin, kun hän oli päässyt mieleiseen työpaikkaan. Joskus sitä nuivuuntuu niin, ettei itsekään huomaa. En haluaisi myöntää, että jonkinlainen nuivuuntuminen on minuakin kohdannut. Älysin tämän viime viikonloppuna, kun Tallinnassa venäläisessä ravintolassa nautin jälkiruoaksi liekitettyjä hedelmiä. Annos liekitettiin reippaalla määrällä talon omaa sekoitusta ja epäilin, että seoksessa oli  rommin lisäksi paloöljyä. Kaikki alkoholi ei ollut palanut pois ja kun olin kiltisti jälkkärini syönyt,  sanoi ystäväni pian, että  minun pitäisi useammin syödä itseni mukavaksi, jotta minusta häviäisi alituinen kireys.

Me and you - just just us two... Carrie todisteli useaan otteeseen sitä, että he elävät Mr. Bigin kanssa kaksin. Kuitenkin minulle jäi pieni epäilys siitä, että onko Carrie oikeasti tuota mieltä. Jätettiinkö ajatus ilmaan Sinkkuelämää kolmosta varten? Sinkkuelämän ongelmat, naimisiinmenot ja aviokriisit, äitiyden ihanuus ja kurjuus sekä vaihdevuodet on nyt käsitelty  joten mitä jäisi kolmososaan? En ainakaan haluaisi nähdä Carrien ja Bigin eroa, vaikka sittenhän kyse olisi taas sinkkuelämästä. Perhetilanteet muuttuvat, mutta sometimes you just have to get away with the girls!

 

 

Tässä vielä linkki Sinkkuelämää ykkösen arvosteluun:

ahistaa.vuodatus.net/blog/1373802/sinkkuelamaa-ja-manolomaniani/