Lastenteon taidon osaa jokainen, mutta kasvattamistaidoista en olisi niinkään varma. Odottavia äitejä valistetaan neuvolassa tarkasti siitä, montako grammaa lakritsia saa syödä raskauden aikana, mutta kuka kertoisi näille onnesta myttyrässä oleville äideille ja isille, miten niitä lapsia kasvatetaan? Ei kukaan! Siksi koulut ovat täynnä näsäviisaita lapsia, jotka eivät usko ja kunnioita minkäänlaisia auktoriteetteja, jotka eivät osaa ottaa toisia huomioon, eivät kestä komentamista ja kieltämistä eivätkä ymmärrä, että on olemassa oikea ja väärä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Asiaa ei sovi painaa villaisella sillä perusteella, että elämme 2000-luvulla. Pulpetissa hiljaa istuminen on liikaa vaadittu nykypäivän kaikkimullehetinyt-lapsilta. Mutta on oikeus vaatia, että lapset oppivat kunnioittamaan ja huomioimaan toisia ihmisiä. Ymmärrän kyllä, että se pikku Vili-Petteri tai Emmi-Sofia, äitin pikkupikkukullannuppu, ei ole perheen ainokaisena lapsena tottunut siihen, että kielletään jotain. Ei-sana on pahempi kuin kirosana, lapsellehan tulee traumoja, jos se ei saa kaikkea haluamaansa! Lapset saavat jo pieninä mahdollisuuden päättää asioista. Joidenkin mielestä hyvä, mutta pitäisi muistaa, että pienet lapset eivät osaa päättää ja tietää, mikä on heille parasta. Heidän aivonsa eivät yksinkertaisesti ole kehittyneet sellaiseen. Vanhemman ihmisen tulee ensin näyttää, miten valintoja tehdään. Jos lapselle lyödään eteen mansikka- ja päärynämehu, niin kohta kuuluu pienestä suusta: "Eiks oo vadelmamehuu?"

 

Lapset tuntuvat elävän niin yltäkylläisessä maailmassa, että he eivät voi ymmärtää sanaa niukkuus (vaikka iso osa suomalaisista lapsiperheistä elääkin köyhyydessä). He eivät kertakaikkiaan käsitä esimerkiksi kotitaloustunnilla, että jos itse ottaa enemmän, on se joltain toiselta pois. Tai että jäätelöä saa vain yhden palan per nenä. Jos opettaja laskee tarkaneuron budjettia illat pitkät ja nuukailee jossain asiassa, että saa hyvät raaka-aineet jotain kivaa spesiaaliruokaa varten, niin kuitenkin monet oppilaat valittavat, että tämmöstäkö p***aa tänään tehdään. Eikö vois vaan mennä mäkkiin?

 

Lasten vanhempien mielestä omat höpönassut ovat kilttejä pieniä herranterttusia, mutta mistä ne kaikki riiviöt tulevat? Mistä tulevat ne lapset, jotka kiroilevat ja hokevat törkeän rivoja juttuja, uhkaavat tappaa toisensa, ovat ensimmäisenä ruokajonossa, ovat täydellisen välinpitämättömiä muista kuin itsestään, eivät auta toisia, eivät kuuntele jne. Mistä tulee se kuvitelma, että toiselle voi sanoa tai tehdä mitä vaan ilman seuraamuksia? Kotona kai niin voi tehdä, äiti tai isi siivoaa ja peittelee aina jäljet ja soittelee naapureille, että ei se meidän poika tahallaan teidän kissaa rääkännyt, se on vaan vähän vallaton (AD/HD todettu, myös oppimisvaikeuksia ja laktoosi-intoleranssi) ja kissan vikahan se loppujen lopuksi oli.

 

Kun olen koko päivän ollut metelissä ja ensimmäisen oppitunnin alussa käyttänyt kaikki kiristys-, uhkaus- ja lahjontakeinot niin mitä jää jäljelle? Korvasärky, päänsärky, ärsytys ja väsymys. En kadu ammatinvalintaani, mutta joidenkin päivien jälkeen mietityttää, että akateemisesti kouluttautunut henkilö voisi tehdä muutakin kuin sanoa monta kertaa päivässä "ole hiljaa", "älä kaiva nenää", "älä väitä vastaan", tai "ota pipo pois päästä".