Mitäpä muutakaan voisi tehdä tällaisena harmaana ikävänä syyspäivänä kuin lähteä shoppailemaan? Mitään en varsinaisesti taaskaan etsinyt, mutta silti löysin paljon kaikenlaista. Tunnustaudun jonkin sortin himoshoppaajaksi, mutta useinkaan shoppailukierrokseni tarkoitus ei ole törsätä käsittämättömätöntä määrää rahaa johonkin, mitä en tarvitse. Sen sijaan hankin shoppailessani uusia kokemuksia ja elämyksiä.

Menin taas sen ruotsalaisen halpavaateketjun myymälään, jossa musiikki jyskyttää liian kovalla ja ja jossa yli 20-vuotias tuntee itsensä vanhaksi ja epätrendikkääksi. Mutta luulenpa, että me kolmikymppiset ostovoimaiset epätoivoisesti trendikkyyttä tavoittelevat naiset pidämme tuon liikkeen pystyssä. Monet liikkeen vaatteista ovat kakkosluokan kankaasta huonosti ommeltuja rutkuja, mutta joitain erinomaisia löytöjä olen tuosta kaupasta tehnyt. Tuon kyseisen kaupan ansiosta olen uskaltautunut ottamaan tyyliini mukaan supertrendikkäitä elementtejä kuten ylisuuret neuleet ja legginsit.  Tänään etsin villalegginsejä, sillä trikoiset alkavat olla jo viileät. Villalegginsejä en löytänyt, mutta raahasin sovituskoppiin himmeähohtoiset nailonlegginsit, tavalliset paksummat trikoolegginsit ja ihan vaan huvikseni wet look -legginsit. Totesin, että legginsien kokoluokitus on tiukka-tiukempi-tiukin, kun kiskoin ihoa nuolevia housuja jalkaani. Legginsejä ei varmastikaan ole tarkoitettu ihmisille, jotka pyöräilevät yli kuusikymmentä kilometriä viikossa ja joilla on suurempi takamus kuin mallinukella.

Wet look -legginsithän ovat juuri nyt in, koska Rouva Beckhamkin niitä käyttää. Arvelin, että ehkäpä kiiltäväpintaiset tiukat housut sopisivat uusien neuleideni kanssa. Nythän on muodikasta yhdistää täysin toisistaan poikkeavia materiaaleja. Kiskoin legginsit jalkaan ja totesin, että paksuilla kintuillani ei päästä lähellekään sitä tyylikkyyttä, jota V. Beckhamilla ja K. Mossilla on. Juuri ja juuri olisin voinut kuvitella pitäväni kiilätäväpintaisia pöksyjä pitkän neuleen kanssa, mutta edellämainitut naiset käyttävät niitä lyhyiden jakkujen kanssa. Mutta heillä ei olekaan selluliittista takamusta eikä polviläskejä! Wet look -legginsit ovat toisten mielestä juuri tämän hetken makein ja seksikkäin juttu ja toisten mielestä niitä ei olisi pitänyt koskaan keksiä.  Kehittelin sovituskopissa teoriaa siitä, miten kummallinen muoti-ilmiö on saanut alkunsa. Joku high fashion designer on tullut yökerhosta shamppanjatuiterissa ja häntä vastaan on tullut porukkaa S/M-bileistä. Designer on saanut idean, että ehkäpä lateksia voisi hyödyntää seuraavassa mallistossa. Tai sitten tämä designer on itse ollut kyseisissä bileissä...  Oli miten oli, minulle tuli supertrendikkäistä wet look -legginseistä mieleen A) makuukammarin puolella käytettävät lateksiasut ja B) Bruce Dickinson joskus 80-luvulla kirkkaanvihreissä spandex-trikoissa.

Kun olin saanut tarpeekseni legginseistä, olkatoppauksista, väljistä tunikoista ja törkeästä Chanel-laukkukopiosta, marssin seuraavaan kauppaan eli Benettonille. Olen aina pitänyt Benettonia juppien ja nousukkaiden kauppana, mutta olen joutunut myöntämään, että sieltä saa laadukkaita vaatteita. Takit olivat 40 prosentin alennuksessa ja intouduin sovittamaan takkia, jonka oli nähnyt näyteikkunassa. Miksi ihmeessä vaatteet näyttävät niin paljon paremmilta mallinukkien päällä? Löysin toisen takin, joka istui kuin valettu ja oli paljon edullisempi. kuin tuo ihastelemani. Myyjä esitteli vielä muita takkeja ja sanoin, että mietin hetken. Eihän minun koskaan tarvitse kaupassa miettiä, ostanko jotain vai en, silä lopputulos on aina se, että ostan. Joku, jolla ei  ilmeisesti ole himoshoppaajan vikaa käski miettimään ostotilanteessa, mitä vaate tahtoo sanoa. Minulle kaikki vaatteet sanovat  "Osta minut, niin teen sinut onnelliseksi - edes hetkeksi". Otin takin, jonka myyjä pakkasi oranssiin logolla varustettuun kuitukangaskassiin. Mielestäni kassi oli hieno, mutta en voinut olla ajttelematta, kuinka paljon hienompaa olisi kantaa kassia, jossa lukee Dior tai Chanel. En siis mitenkään ole merkkien perään, mutta tuli vaan mieleen.

Seuraava kohteeni oli kosmetiikkakauppa, josta hain meikkivoiteen ja tarttuipa mukaani kynsilakkakin. Se viime viikolla ostamani kynsilakka oli vääränvärinen ja huonolaatuinen, joten nyt minun piti saada uusi lakka. Myyjä etsi minulle sopivaa sävyä ja se oli aika hankalaa, koska en itsekään tiennyt, millaista sävyä halusin. Kassalla liityin vielä liikkeen kanta-asiakkaaksi, sillä sain yli 8 euron alennuksen liittyessäni. Taas yksi muovikortti lisää lompakkooni! Minun shoppailuni on silkkaa säästämistä, sen verran eri liikkeiden kanta-asiakas- ja etukortteja lompakkooni on kertynyt.

Tein vielä muutaman ihan pikkuostoksen itseäni ilahduttaakseni ja sitten kurvasin Prisman kautta kotiin. Odotin, että minulle olisi tullut shoppailumorkkis, mutta eihän sitä koskaan tule. Päinvastoin, tunsin suunnatonta iloa ja riemua, kun katsoin kassiröykkiötä ja sovittelin uutta takkiani. Minun pitäisi kai ajatella niitä ihmisiä, joita näen joka perjantai lähiostarimme leipäjonossa ja niitä ihmisiä, joilla ei ole varaa hankkia edes välttämätöntä. Mutta jos kukaan ei osta mitään, niin sitten se lama vasta iskeekin ja sitten on vielä enemmän ihmisiä leipäjonossa.