Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kirjoitti  Helsingin Sanomiin 27.9 otsikolla "Opettaja tulilinjalla". Tuo kirjoitus oppilaiden koskemattomuudesta kosketti meikäläistäkin, opettaja kun olen, ja herätti ajatuksia, jotka tahdon kanssanne jakaa. Ensin muutama esimerkki:

Tilanne 1: Kaksi isokokoista yhdeksännen luokan poikaa nahistelee käytävällä. Miesopettaja tulee paikalle ja huomaa, että jos asiaan ei puututa, niin toinen oppilaista saa kohta turpaansa. Opettaja menee  riitapukareiden väliin ja erottaa kaverukset toisistaan fyysistä voimaa käyttäen, puhuttelee molempia, keskustelee heidän kanssaan ja selvittää tilanteen. Oppilaat pyytävät toisiltaan anteeksi, opettaja ilmoittaa tapahtuneesta kotiin ja vanhemmat aikovat keskustella kotona asiasta lapsensa kanssa.

Tilanne 2: Kotitalousopettaja huomaa, että eräs vilkkaammanpuoleinen oppilas on taas väärässä työpisteessä. Opettaja kehottaa oppilasta menemään omaan työpisteeseen, kehottaa kerran, toisen, kolmannenkin. Oppilas ei reagoi mitenkään vaan jatkaa juttelua kaverinsa kanssa. Opettaja menee oppilaan luokse, koskettaa kevyesti oppilaan olkapäätä ja ohjaa hänet omaan työpisteeseen. Oppilas lähtee siirtymään sinne välittömästi ja menee tekemään työnsä loppuun.

Tilanne 3: Kahdeksasluokkalainen tyttö tulee maanantaiaamuna kouluun itkeneenä. Hän on harrastanut suojaamatonta seksiä ja pelkää tulevansa raskaaksi. Hän alkaa kertoa asiasta tutulle, empaattiselle opettajalle ja tyttö lyyhistyy lohduttomaan itkuun. Hän pelkää, että äiti suuttuu ja että hänen elämänsä on pilalla. Opettaja halaa oppilasta. Nyyhkytys vaimenee, tyttö katsoo opettajaa silmiin ja kysyy vielä, että voisiko ope lähteä hänen kanssaan terkkarin luokse.

Tilanne 4: Ekaluokkalaiset telmivät pihalla. Eräs poika kaatuu ja alkaa parkua. Välituntivalvonnassa ollut opettaja ryntää paikalle, nostaa oppilaan istumaan ja kysyy, että sattuiko pahasti. Poika näyttää veristä polveaan, johon on tullut inhottavan näköinen asfaltti-ihottuma. Opettaja puhaltaa pipiin ja poika nousee opettajan avulla ylös.

Tilanne 5: Liikuntatunnilla venytellään. Eräs tyttö on vääntäytynyt kummalliseen asentoon, sillä hänellä on vaikeuksia ymmärtää suullisia ohjeita. Opettaja taivuttaa oppilaan jalkaa, oikaisee tämän selkää ja auttaa löytämään oikean venyttelyasennon ja oppilas huokaisee helpotuksesta, kun se äskeinen asento olikin aika kivulias.

Tässä oli vain muutama keksitty, mutta todellisuudesta pohjansa saanut esimerkki tilanteista, jolloin opettaja koskettaa oppilasta. Minun mielestäni nuo kaikki ovat aivan luonnollisia tilanteita, joissa opettaja tai oppilas ei ajattele olevan mitään väärää ja joissa kosketuksen voidaan katsoa olevan tarpeellinen. Kotitalousopettajan työssä olen hyvin läheisessä kontaktissa oppilaiden kanssa. Minun työhöni kuuluu neuvoa oppilaita oikeisiin työotteisiin ja se täytyy joskus tai siis oikeastaan aika usein tehdä kirjaimellisesti kädestä pitäen. Yhdessä työpisteessä työskentelee neljä oppilasta ja on ihan väistämätöntä, että kaikki välillä törmäilevät toisiinsa. Olen monesti ihan kiinni oppilaissa, kun meitä on viisi saman ahtaan työpöydän ääressä. Hyvin harvoin oppilaat ottavat ns. hajurakoa. Sen sijaan he pysyvät kyljessäni kiinni, seisovat siis vieressäni ja seuraavat tarkasti, kun opastan heitä. Tänään esimerkiksi yhdessä työpisteessä oli hyvin tiivis tunnelma, kun näytin pikkuleipien valmistamisen ja kaikki halusivat nähdä läheltä, mitä tapahtuu. Kun tarvitsen nopeasti laatikosta patalaput ja oppilas seisoo laatikon edessä ja sanon, että voitko väistää, että saan patalaput ja että kääretorttu ei kärähdä, niin hän ei ymmärrä, mihin suuntaan pitää väistää ja miksi. Kun työnnän häntä varovasti kämmensyrjällä jalansivusta, niin hän väistää heti ja saamme kääretortun uunista pois juuri oikealla hetkellä. Kun sanon tyttöoppilaalle, että sinulla on jauhoja poskessa, niin hän pyytää sipaisemaan sen pois. Itse hän ei voi sitä sipaista, kun hänellä on kädet taikinassa. Sanonko hänelle, että en voi, kun sitten minua luullaan pedofiiliksi ja pelkään, että joku nostaa kanteen? Entäs ne tilanteet, kun oppilaat koskevat minuun? Herranjestas, hehän rikkovat minun koskemattomuuttani! Joka päivä oppilaat, etenkin vielä pienet seitsemäsluokkalaiset, koputtavat käsivarteeni saadakseen huomioni ja tämä on usein se tilanne, kun he sanovat "Hei äiti, eiku siis ope".

On ihan sairasta, että koskettamisesta on tehty sairasta. Nykyisin monista muistakin täysin normaaleista asioista on tehty ihmeen kieroutunutta  ja mörköjä nähdään sielläkin, missä niitä ei ole. Toki niitä mörköjä ilmaantuu välillä jostain, mutta onneksi harvemmin. Eiköhän  samantien kriminalisoitaisi oppilaiden koskettaminen! Pistetään kaikkien niiden opettajien nimet lehteen, jotka koskettavat jollain tavalla oppilaitaan! Me käytännön aineiden opettajat alamme vain istua opettajanpöydän takana ja yritämme suullisesti selostaa ohjeita. Hyvä siellä on teknisen työn opettajan huudellla, että nyt on just menossa sormet terien väliin... Hupsis - tulikin nakkimuusia, kun oppilas ei ehtinyt tempaista kättä ajoissa pois!

Olen itse hyvin fyysinen ihminen ja minusta toisen ihmisen koskettaminen on luonnollista. Tai no riippuu tilanteesta. Jos joku tulee baarissa kähmimään rintojani, niin läpsäytän välittömästi avokämmenellä. Kosketushan se on sekin! Ja refleksi. Mutta tuo onkin poikkeustapaus. Minusta on ihanaa tuntea toisen ihmisen kosketus. Kun ystävä ottaa kädestäni kiinni, kun työkaveri taputtaa olkapäälle, kun isä siirtää minua edestään pois täysin samalla tavalla kuin silloin, kun olin viisivuotias, kun äiti kohentaa takkini kaulusta...  Toisen ihmisen koskettaminen tuo lämpöä tähän kylmään maailmaan. Kosketuksen voima on valtava. Oppilaita kosketus voi lohduttaa, rauhoittaa, ohjata ja neuvoa. Olen usein huomannut, että oppilaat ihan sulavat kosketuksesta. Ei, he eivät jähmety kauhusta vaan levoton oppilas havahtuu tähän maailmaan ja hetkeen, katsoo silmiin ja kuuntelee, kun laitan käden hänen olkapäälleen ja ohjaan töihin.  Uskon ja tiedän, että opettajilla on tunneherkkyyttä havaita, milloin kosketusta tarvitaan ja ketkä ovat niitä oppilaita, jotka eivät pidä koskettamisesta.

Minun tehtäväni opettajana ei ole antaa lapsille niitä kosketuksia, joita he eivät kotona saa. Opettajana olen aikuinen ammatti-ihminen enkä tietenkään kosketa oppilasta ilman syytä, mutta työmme on vuorovaikuttamista ja työtämme on vaikeaa tehdä ilman ajoittaista fyysistä kontaktia oppilaisiin. Joku voi toki ajatella, että opettajalla ei pitäisi olla ikinä mitään syytä koskettaa oppilasta. Kehotan sitten lukemaan nuo ylläolevat esimerkit, joita minä ja kollegani voisimme kirjoittaa paljon lisää.

P.S. Tässä linkki kirjoitukseen, josta pohdintani sai alkunsa:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Opettaja+tulilinjalla/a1305545982272