Muutama viikko sitten olin viikonloppuna vanhempieni luona. Olin juuri menossa suihkuun, kun isäni tuli silmät hehkuen alakerrasta ja hihkui: "Nyt se löytyi!" Äitini kysyi: "Mikä, ai se varaston avain?" "Ei, kun se sammakko!" Minä puutun keskusteluun ja kysyn hölmönä, että "Sammakko??!!" Olin heti olettanut, että hukassa ovat olleet varaston tai vaikkapa auton avaimet, mutta käykin ilmi, että isältäni on ollut hukassa sammakko. Kysyn uudelleen isältäni, että "Sammakko?? ja hän vastaa "Niin!!!" Ihan kuin olisi maailman luonnollisin asia, että löytää  kadonneen sammakon. "Alakerrassa on ollut jo toista viikkoo sellanen pikkanen ruskee sammakko ja nyt se loikkii saunassa", selittää isäni. "Herranjestas, sehän kuolee sinne", kiljahdan ja lisään, että sille pitää viedä vettä ja ruokaa. Äitini miettii, mitä sammakot syövät ja kaivelee pientä luonto-opasta kirjahyllyn laatikosta. Minä vastaan varmana, että sammakot syövät kärpäsiä.  Että niillä on sellainen pitkä kieli, millä ne pyydystää. Isäni sanoo, että ei kun se on muurahaiskarhu ja minä tokaisen vastaan, että ai se joka syö kärpäsiä. Isäni sanoo, että ei kun se, millä on sellainen kieli. Minä alan suivaantua, kun minua ei taaskaan kuunnella ja vanhempani tuntuvat pitävän minua edelleenkin viisivuotiaana. Puhahdan ja kerron, että olen nähnyt muurahaiskarhun livenä Amsterdamin eläintarhassa ja  siitä isälleni tulee mieleen jokin merimiestarina siltä ajalta, kun suomalaiset laivat saapuivat Amsterdamiin ja pistivät koko kaupungin sekaisin ja äitini yrittää säestää väliin, että luonto-oppaassa ei kerrota, mitä sammakot syövät. Kohta minä, äitini ja isäni kailotamme kaikki yhteen ääneen ja kun lopetamme, kukaan ei tiedä, mitä kukakin on sanonut ja aloitamme kailottamisen alusta.

Menen alakertaan ja näen, kuinka pieni sammakko loikkii saunanlauteiden alle. Yritän kertoa sille, että olisi järkevää loikkia ulos, mutta sammakko ei kai ymmärrä kieltäni. Käyn suihkussa nopeasti ja minusta tuntuu, että minua tuijotetaan. S. Ammakko oli loikkinut johonkin seinärakoseen ja oli varmasti kauhuissaan. Minua huolestuttaa kovasti, että otus kuolee nälkään ja laitan ystävälleni viestin kysyäkseni, että mitä sammakot syövät. Saan vastaukseksi, että hyönteisiä ja ötököitä ja ryntään voitonriemuisena kertomaan vanhemmilleni, että hahaa, olinpa oikeassa. Äitini myöntää, että hän on nähnyt telkkarissa, miten sammakot nappaavat tahmealla kielellään ötököitä. Alkaa olla jo myöhäinen ilta ja päätämme, että emme lähde ötökkäjahtiin vaan laitamme lautaselle vettä ja heiniä tehdäksemme S. Ammakon olon kotoisaksi. Kun menen alakertaan, isäni seisoo alakerran ulko-ovella ja selittää teoriaa, jonka mukaan sammakot tulevat valoa kohti. Että jos hän pitää ovea auki, niin sammakko loikkii kohta ulos. Huokaisen ja yritän selittää, että ensinnäkin sammakko on varmasti peloissaan eikä lähde tulemaan valoa kohti, mikäli isäni päjöttää ovensuussa ja toiseksi ulkona on niin kuivaa, että sammakko kuolisi sinne. Tulemme siihen loppupäätelmään, että sammakko kuolee todennäköisemmin ulkona kuivuuteen kuin saunassa nälkään, joten päätämme pönkätä saunan oven kiinni ja toivoa, että vedestä ja heinistä on S. Ammakolle iloa. Yöllä herään ahdistuneena ajatukseen, että mitä jos se pikkuinen sammakko onkin aamulla raatona.

Aamulla säntään saunaan ja kun avaan oven, niin sammakko kököttää lautasella heinien keskellä ja mielestäni se näyttää tyytyväiseltä. Sanon "Huomenta" ja sitten tajuan, miten hölmöä on sanoa sammakolle huomenta. Olen laittanut kertakäyttöiset kumihanskat käteeni ja pyydän, että isäni nostaa lauteita, jotta pääsen niiden alle ottamaan sammakon kiinni. Sammakko on varmaan vähän aamupöpperössä, kun saan sen helposti kiinni. Minun oli täytynyt orientoitua ajatukseen, että sammakot ovat niljakkeisia, jotta pystyn ottamaan sen käteeni, mutta kukaan ei kertonut minulle, että ne ovat myös jääkylmiä!!! Ystäväni tosin kertoi myöhemmin, että sammakot ovat vaihtolämpöisiä ja ihmetteli, että luulinko tosiaan, että ne olisivat lämpimiä. No siis daa, luulin, koska eivätkö kaikki elävät olennot ole lämpimiä?  Asiaa tarkemmin mietittyäni hoksasin,  että eiväthän kalatkaan ole lämpimän tuntuisia. Pidän S. Ammakkoa kämmeni eni välissä ja hoen: "Älä pelkää, minä olen sinun ystäväsi". Hoen lausetta kuin mantraa, sillä se auttaa minua siirtämään ajatukseni pois kylmästä ja limaisesta otuksesta, jonka pelkään sinkoavan karkuun hetkenä minä hyvänsä. Kiikutan S. Ammakon pihalla olevaan kosteikkoon - kallion vieressä on paljon vesisuonia, joista tihkuu kuvinakin kausina vettä ja kallion tasaisella kohdalla on pienenpieni lätäkkö. Lasken sammakon kukkapenkin suojaan ja toivotan sille kaikkea hyvää. Olen  helpottunut ja tyytyväinen siitä, että operaatio S. Ammakko sujui onnistuneesti.

Viime viikolla äitini laittoi viestin, että aitan alla oli ollut iso ruskea sammakko ja kysyin, että olikohan se se sama, joka pelastettiin. Äitini vastaus oli: "En tiedä, mutta se kuunteli, kun juttelin sille."  Tuo viesti sai minut hymyilemään ja auttoi ymmärtämään, miksi minustakin on tullut tällainen luontoa rakastava hippi.