Jokaisella ihmisellä tuntuu olevan mielipide oopperasta, mutta kehottaisin ensin tutustumaan oopperaan ja sitten vasta arvostelemaan aihetta. Minä olen aina pitänyt oopperasta, ainakin siitä asti kun katsoin joskus 80-luvulla televisiosta Taikahuilun. Yön kuningattarella oli upea sinihopeinen samettipuku ja mahtava silmämeikki toisti samoja värejä. Vihreässä puvussaan hyppelevä Papageno oli lapsen mielestä hassu, lavasteet  satumaisia kuin lastenohjelmasta ja musiikkimaailma kivan kevyttä, pääosin. En osannut lapsena ajatella, että oopperassa olisi mitään ihmeellistä, sillä sehän tuli telkkarista siinä missä Bill Cosby Show ja Ritari Ässäkin.

Savonlinnassa asuessani ooppera-asioilta ei voinut välttyä. Oopperajuhlat näkyvät siellä ympäri vuoden, mutta huipentuvat heinäkuussa tuoden vilskettä ja kansainvälisyyttä muuten niin hiljaiseen kaupunkiin. Opiskeluaikanani tykkäsin mennä satamapuistoon katselemaan, kun ihmiset menivät oopperaan. Tuolloin itsellä ei ollut varaa oopperalippuihin, tai olisi ehkä ollut, mutta halusin käyttää rahat muuhun. Sitäpaitsi tuolloin pidin oopperaa vain keski-ikäisten hupina... Nyt kun keski-ikä on lähempänä kuin nuoruus, niin voin mennä huoletta oopperaan ilman pelkoa liian vanhaksi leimautumisesta. "Se on neljäviis!", sanoi ystäväni kun hän oli pukeutunut ooppera-asuunsa: mustaan tyylikkääseen kaapumaiseen paitaan ja valkoisiin pellavahousuihin. Hän tarkoitti siis peilikuvansa ikää. Minä taas yritin näyttää tyttömäisessä mekossani kaksvitoselta, mikä tässä iässä näyttää ehkä vain kohtuullisen säälittävältä. Mutta "rouvat" neljäviis lähtivät oopperaan ja totesivat olevansa porukan nuorimpia.

Minun on vaikea käsittää sitä, miksi vielä nykyaikana ooppera leimataan hienosteluksi ja rikkaiden huviksi. Uskon vakaasti, että ne ihmiset, jotka halveksuvat oopperaa eivät harrasta muutakaan kulttuuria.  Heillä elää sitkeässä käsitys siitä, että oopperaliput ovat törkeän kalliita ja että tilaisuuteen mennään iltapuku päällä. Oopperalippujen kalleus on suhteellista ja mielestäni jonkin sortin urbaanilegenda. Katsomoon pääsee muutamalla kympilläkin, jos varautuu paikkaan, missä on joitain näköesteitä. Toki lipuista saa halutessaan pulittaa useamman satasenkin, mikäli hinkuu vaikkapa aitioon. Kenenkään ole pakko ostaa väliajalla kuuden euron kuoharilasillista. Iltapuku päällä oopperaan voi mennä, mutta ainakin Olavinlinnassa riittää hieman juhlavampi pukeutuminen. Enää ei eletä sitä aikaa, että oopperaan tullaan näyttäytymään ja näyttämään jalokiviä ja ompelijalla teetettyjä juhlapukuja.

Kuitenkaan ihan junttina oopperaan ei kannata lähteä. Siisti ja kanssaihmiset huomioiva pukeutuminen on suotavaa tilanteessa kuin tilanteessa. Olavinlinnaan mennessä ei kannata laittaa korkokenkiä, sillä mukulakivillä koikkelehtiminen on vaarallista ja äärimmäisen naurettavan näköistä etenkin kun kaikilla on matalakorkoiset kengät. Minua tietysti harmitti, etten voinut laittaa kunnollisia korkokenkiä vaan minun piti tyytyä matalakorkoisiin kenkiin, joissa on aina vähän tylsä olo. Päälleni laitoin vaaleansinisen kellohelmaisen mekon, jossa oli vaaleanruskea vyö ja korkeassa rypytetyssä kauluksessa samanväriset napit. Mielestäni mekko oli oikein oopperahenkinen, sopivan vilpoisa ja ihanan kesäinen. Parasta oli, että mahduin mekkoon, sillä vuosi sitten kun ostin mekon, niin sen vetskari ei mennyt edes kiinni.  Nyt mekko meni päälleni, mutta koska se ei ilmeisesti ollut mitään laadukasta tekoa ja oli edelleen kireähkö, niin mekon yläosan vetskarin viereinen neulos alkoi uhkaavasti purkautua ja minun piti pitää vasenta kättä koko ajan kyljessäni kiinni, ettei reikiä olisi näkynyt.

Oopperasta saa enemmän irti, mikäli ostaa libreton (Olavinlinnassa 7 euroa), mutta tekstityksen ansiosta esityksestä ymmärtää ihan hyvin ilman librettoakin. Sattui nimittäin käymään niin, että minulla ja ystävälläni ei ollut käteistä mukana kuin minun kaksi euroa ja ystäväni 45 senttiä. Viidestä sentistä jäi kiinni se, että emme saaneet ostettua edes vesipulloa ennen esityksen alkua. Olavinlinna on kesähelteellä tukahduttavan kuuma ja vesi olisi ollut tarpeen. Olin aiemmin päivällä esittänyt miehelleni teorian mullistavasta keksinnöstä: teleskooppivedestä. Mieheni mukaan sanaa teleskooppi ei voi käyttää vedestä vaan olisi käytettävä termiä tiiviste, mutta tuo sana ei tullut mieleeni. Teleskooppivesi olisi vettä, joka olisi hyvin pienessä pullossa ja jota otettaisiin vain pieni kulaus, joka sitten suussa muuttuisi suuremmaksi määräksi. Ystäväni kysyi, että mitä sitten jos vettä ottaisikin liikaa ja kaikki purskahtaisi ulos vaikka kesken oopperan. Tähänkin olisi ratkaisu, sillä teleskooppivesipullossa olisi annostelija, joka takaisi sopivan vesimäärän. Meille olisi kyllä tukahduttavan kuumassa Olavinlinnassa kelvannut virvokkeeksi mikä tahansa nestemäinen. Mielessä kävi jo, että ryömisimme  väliajalla penkkien välit ja etsisimme pudonnutta viisisenttistä. Luonto ei antanut periksi lähteä pummaamaankaan! Väliajalla saimme onneksi ostettua vettä pankkikortilla, kun huomasimme vihdoin, että pankkikortti käykin maksuvälineenä.

Ooppera, jonka kävimme katsomassa, oli Giacomo Puccinin Tosca. Mitään ooppera-arvostelua en ala tähän rustaamaan, se olkoon minua pätevämpien kriitikkojen tehtävä. Minulle riitti, kun lavalla oli ihmisiä, jotka osasivat laulaa upealla äänellä. Elin esityksessä mukana täysillä ja olikin uskomatonta ja yllättävää, miten tunnelma meni luihin ja ytimiin. Olavinlinna itsessään tarjoaa ainutlaatuiset ja upeat kulissit oopperalle, mutta kyllä minua houkuttaisi joskus lähteä Kansallisoopperaan tai miksei vaikkapa Pariisiin tai Veronaan. Ymmärrän kuitenkin niitäkin ihmisiä, jotka eivät pidä oopperamusiikista. Eihän kaikesta pidäkään tykätä. En minäkään tykkää jatsista.

Oopperaa pidetään eliitin suosimana kalliina kulttuurin muotona, josta tavallisen rahvaan tulisi pysyä erossa, jos ei muuten niin ainakin ihan periaatteesta. Tosin luin Käytöksen kultaisesta kirjasta vuodelta seitkytjotain, että nykyisin ooppera on kaikenlaisten kansanpiirien harrastus eikä kellään tulisi enää olla komplekseja asian suhteen. Mutta kyllä niitä komplekseja vain on. Kun kerroin meneväni oopperaan, niin huomasin, että monilla ihmisillä on ihan sellainen "vai oopperaan" -ilme, jonka taustalla on ajatus "mikä hienostelija tuokin kuvittelee olevansa". Voimme siis päätellä, että minustakin tuli kertaheitolla hieno ja sivistynyt, kun kävin oopperassa. Rahvas katsokoon telkkarista tosi-tv -sarjoja ja käyköön tangomarkkinoilla, me ylemmän luokan rikkaat porvarisedustajat harrastamme oopperaa!