Menin tänään kauppaan ja ovella vastaani tuli teini-ikäisiä poikia, joilla jokaisella oli suklaalevy. He alkoivat avata kääreitä ja mussuttaa suklaata kuin näkkileipää. Kassajonossa edelläni oli nuori äiti, jonka ruokaostoksissa ei ollut kehumista (ei sillä että mitenkään kyttäilisin ihmisten ruokahankintoja...). Koulun ruokalassa ysiluokkalaiset tytöt ottivat ruokaa lautaselleen ruokalusikallisen verran...  Välitunnilla oppilaat söivät  sipsejä ja keksejä ja joivat energiajuomia.

Opetan ravitsemusta ja olen hyvin järkyttynyt siitä, että nuoret eivät tiedä, mitä heidän tulisi syödä. Mitenpä he voisivatkaan tietää, sillä eivät monet aikuisetkaan tiedä. Ravitsemuskasvatuksessa on nykyisin työsarkaa, kun uusavuttomien vanhempien sokerihiirikakarat (anteeksi lapset) eivät ole mistään oppineet, mikä olisi heidän terveydelleen parhaaksi. Tuntuu hullulta, sillä tietoahan löytää kun vain etsii ja vielä sitä kunnollista tietoa, kun etsii oikeista tietolähteistä. On valitettava tosiasia, että puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetestä ja miljoonalla suomalaisella on jonkinlainen sydän- ja verisuonisairaus! Kuinka helposti nämä sairaudet olisivatkaan ennaltaehkäistävissä! Kunhan vain pysyttelisi normaalipainoisena ja noudattaisi monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota ja harrastaisi liikuntaa. Minun mielestäni tuo kaikki vaikuttaa ihan hemmetin yksinkertaiselta ja vaivan arvoiselta, etenkin kun pelissä on oma hyvinvointi ja terveys. On ihan käsittämätöntä, että ihmiset sairastuttavat itsensä vääränlaisella ruoalla. Suomessa kytee ikävä pommi, joka tikittää pikkuhiljaa ja koituu kalliiksi veronmaksajien kukkaroille.

Voin erityisen hyvällä omallatunnolla saarnata tästä asiasta ja olla sellainen opettaja, joka tekee niin kuin opettaa.  Hyvähän minun on tietysti tällaisia kirjoitella, kun olen normaalipainoinen  ja olen lähes aina ollutkin (vaikkakin viime aikoina  olen ollut huomattavasti paksumpi kuin aiemmin ja painoindeksin  sekä peilin ja vaatteiden mukaan jopa lievästi lihava, mutta himoliikunnalla ja herkkuja välttelemällä  yritän normalisoida tilanteen ja neljä kiloa onkin jo lähtenyt). Joskus surkuttelin sitä, että minua pidetään painon ja kalorien kyttääjänä. Minua harmitti, koska en mielestäni ollut sellainen. Mutta olenhan minä ehkä vähän, sillä minulle on kunnia-asia huolehtia itsestäni. Puhuisin silti mieluummin painonhallinnasta kuin kalorien kyttäämisestä. On helpompi hallita painoa, lopettaa herkuttelu ja käydä ahkerammin lenkillä heti silloin, kun housut alkavat puristaa kuin sitten, kun painoa on tullut 10 kiloa. Joulukilot, grillauskilot ym. sesonkiläskit katoavat aika pian, kun havahtuu ajoissa. Eikä niitä pääse edes kertymään, kun pitää huolen siitä, että ravitsemus on kunnossa ja liikkuu ahkerasti.

En jaksa kuunnella minkäänlaisia tekosyitä siitä, miksi ihmiset ovat ylipainoisia, eivät laihdu tai eivät ehdi tehdä ruokaa tai eivät ehdi liikkua tai jotain. Jos stressi on syy lihomiseen, niin minun pitäisi siinä tapauksessa olla kolmesataakiloinen! Viime talvena stressi ja unettomuus kerryttivät minulle useamman liikakilon, joten ymmärrän kyllä, että joskus niin voi käydä. Jos kiire on syy siihen, että ei ehdi tehdä ruokaa, niin voi miettiä, että onko silloin oikeasti kiire, jos ehtii kuitenkin lojua sohvalla telkkarin ääressä. Surkeat selitykset ja itsepetokset siitä, että kyllähän minä syön kasviksia, eivät mene minulle läpi. Puolen kilon kasvis-/vihannes-/hedelmäannokseen harva kykenee (minä kykenen helposti), mutta päivittäisen vitamiininsaannin turvaamiseksi ei riitä pari kurkunviipaletta leivän päällä. Eikä se puoli kiloa/kuusi kourallista kasviksia ole edes mahdotonta saavuttaa, kun sen ottaa tavaksi. Joku sanoo tietenkin, että vihannekset ovat kalliita, mutta kotimaiset perunat ja porkkanat ja sipulit ovat elintarvikkeiden edullisimmasta päästä. Marjat ovat ilmaisia, mikäli niitä käy itse poimimassa! Uskon, että runsas kasvikunnan tuotteiden syönti ja muutenkin terveet elintavat ovat suojanneet minua sairauksilta ja auttaneet pysymään kunnossa. Haluan olla elävä esimerkki siitä, mitä terveellisellä ruokavaliolla voi parhaimmillaan saavuttaa.

Minulta ei heru sääliä niille, joiden ongelmat johtuvat siitä, että he eivät viitsi syödä kunnolla.  Ravitsemusongelmat eivät siis ole ainoastaan lihavien ongelmia, vaan myös liian laihat tai puutteellisesti syövät kärsivät monesti samoista oireista. Jatkuva väsymys, iho-ongelmat, kynsien katkeilu, mahavaivat tai vaikkapa jatkuvat flunssat johtuvat monesti siitä, että elimistö ei saa tarpeeksi suojaravintoaineita.

Lihominen ja pullukkana pysyminen on helpompaa kuin laihduttaminen. On helppoa alistua siihen, että minä nyt vain olen tällainen ja kun se tuo ikäkin tuo kiloja tullessaan. Ikä tuo kiloja, mutta vasta vaihdevuosien jälkeen aineenvaihdunta hidastuu sen verran, että sen voi katsoa vaikuttavan painoon. Pääasiassa lihomiseen vaikuttavat elämäntavat, jotka muuttuvat niin pikkuhiljaa, ettei sitä edes itse tajua. Esimerkiksi pienet iltanapostelut  kerryttävät helposti muutaman lisäkilon vuodessa, mikäli niistä saatuja kaloreita ei kuluteta. Naiset voivat aina syyttää raskautta, kun niitä kiloja vaan sattui tulemaan ja jäämään. No olisiko voinut jo raskaana ollessaan tehdä jotain, ettei kiloja tule? Raskaana ei todellakaan tarvitse syödä kahden edestä.

Ihan kuin ihmisiltä olisi kadonnut käsitys siitä, miten tulisi syödä terveellisesti ja normaalisti. Minua  katsotaan kieroon, kun kerron, että karkit ja makeat kahvileivät ja muut herkut eivät kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon(i). On turhauttavaa selitellä, miksi en ota pullaa tai kakkua. En ota, koska en halua tai minun ei tee mieli tai minun ei vaan tarvitse. Toki aina silloin tällöin herkuttelen kaikkea epäterveellistä antaumuksella ja ilman huonoa omatuntoa enkä laske kaloreita vaan nautin elämästä! Mutta arkipäivään tai edes kahvitunnille herkut eivät kuulu. Myönnän kyllä, että usein on hyvin vaikeaa ohittaa herkkuhyllyjen houkuttelevat ihanuudet, kun ne oikein kutsuvat minua mässäilemään turmiollisesti. Ihmisiltä on ilmeisesti kadonnut myös käsitys siitä, että ihmisen on tarkoitus olla normaalipainoinen ja jopa pikemminkin hoikka kuin pulska. Mutta kun kohta joka toinen suomalainen on ylipainoinen, niin ei ihmekään, että normaalipainoisetkin alkavat näyttää hoikilta siinä verrokkijoukossa.

Olipa ihminen minkä painoinen hyvänsä, tärkeintä on se, että on hyvä olla. Monet vaan ovat niin rasvasokeripöhnässä, että eivät tiedäkään, miten kevyeltä ja energiseltä elämä voi maistua.  Tiedän, että kilojen karistaminen ei ole helppoa, mutta tiedän myös, että kaikki syyt, jotka estävät syömästä terveellisesti ja liikkumasta, ovat tekosyitä!

Ajattelin kirjoittaa tähän loppuun, että toivon, että kukaan lihava ei loukkaanu kirjoituksestani. Mutta totuushan se on, joka loukkaa!