Kun olin pieni ja olimme mummolassa, niin ukkini sanoi minulle, että kun tulen tupaan, niin on kuin aurinko astuisi ovesta sisään. Olen aina ollut pirteä ja iloinen ja töissäkin kuulen jatkuvasti, kuinka aktiivinen ja reipas olen. Nykyisin tajuan, että kun työkaveri aloittaa lauseen sanomalla: "Sinä kun olet aina niin energinen...", niin hän on jotain vailla tai pyytää minua mukaan johonkin projektiin. Oppilaiden mielestä on kivaa, kun hymyilen niin paljon. Positiivinen elämänasenne onkin varmasti pelastanut minut ja antanut voimaa löytää asioista aina hyvä puoli. En kuitenkaan ole mikään ylipirteä überpositiivinen päivänsäde, vaan minussa on toinenkin puoli, joka on hyvin melankolinen ja synkkä. Ymmärrän hyvin, että eri alojen taiteilijat ammentavat inspiraationsa elämän ja kuoleman varjoista. Lempirunoilijani L. Onervan runot ovat rankkaa luettavaa, mutta ah, miten ihanan riuduttavia ne ovatkaan. Useampi vuosi sitten kirjoitin nämä kaksi runoa, joissa Onervan vaikutus aika selvästi näkyy.

 

TAKATALVI 

Taivas tiputti pilvet alas,

ne roikkuvat matalalla.

Kylmä tuuli arvaamatta palas,

saapui hyytävä halla.

Kevään kirkkauden sumu peitti,

harmaaksi kaiken värjäsi.

Yön keskelle päivää heitti,

vain vaivoin suojaton pärjäsi.

Jäätyi versot ja varret hennot,

kukkimatta kaunokit lakastui.

Katkesi perhosten leikkisät lennot,

ne hileharsoksi pakastui.

Kovetti mullan raivoisa routa,

eivät jaksaneet taimet itää.

Valkeneeko koskaan enää pouta?

Kasvaako täällä milloinkaan mitään?

 

IHMISKIVI 

Kylmä on kiven pinta,

eloton sormieni alla.

Tuskasta huutaa rinta,

mikä voima on kuolemalla!

Yhtä pyydän, en mitään muuta,

jos vielä sen kokea saisin

ett’ päivät ois kuin norsunluuta,

vahvana kun kulkea taisin.

Vaan mistäpä voimia keräisin,

kun poikki on elämänlanka?

Mitä varten aamulla heräisin,

minä onneton ihmisranka?

 

 

 

P.S. Nämä runot on kirjoitettu muutama vuosi sitten ja niiden inspiraationa on ollut L. Onerva sekä sielustani löytyvä melankolia ja synkkyys. Überpirteä duracell-pupukaan kun ei ihan aina jaksa ajatella positiivisesti vaan hautautuu ah, niin ihanan riuduttavaan melankoliaan, josta taiteilijat ovat kautta aikain innoitusta saaneet.