Taas on laitettu postiin joulukortit ja -paketit. Viime joulun alla vannoin, että teen seuraavan joulun kortit jo heinäkuussa, mutta eipä tullut tehtyä. Nyt on tuo seuraava vuosi ja ajattelin, että olisi sittenkin pitänyt askarrella kesähelteellä, eikä viimeisenä iltana silimät ristissä. Mutta ei heinäkuussa ole oikein jouluaskartelufiilistä! Nyt ajattelinkin viksusti, että voisin askarrella ensi vuoden kortit heti joulun jälkeen, kun askartelutarvikkeet ovat vielä helposti saatavilla eivätkä hautautuneina kaapin perukoille. Ja jouluaskartelu sopii välipäivien viettoon mukavasti. Sitäpaitsi sitä muistaakin, millaisia kortteja on tehnyt. Minulla on nimittäin sellainen tunne, että olen joskus aiemminkin tehnyt samanlaisia kortteja kuin tänä vuonna. Mutta jos minä en sitä muista, niin ei kai sitä muista kukaan muukaan!

Voi kuinka helpolla pääsisikään, jos vain lähettäisi valmiit kortit! Mutta vaikka kuinka päätän, että tänä jouluna en askartele, niin löydän itseni paperi,- koriste- liima- ja hileläjän vierestä. Tämän joulun askartelu-uutuus oli itsetarttuvat hilekuviot. Liimapintaiset lumihiutalekuviot raaputettiin kortin pinnalle ja päälle ripoteltiin hileitä, joita oli kultaisia, hopeisia, punaisia ja violetteja. Hyvin kauniit kuviot tuli, mutta tällä hetkellä asuntommekin on myös aika kimaltavainen, vaikka on jo kaksi kertaa imuroitu huolella. En suosittele hileaskasrtelua jos asunnossa on A) vilkas koira, joka juoksentelee ympäriinsä ja ravaa häntää heiluttaen B) janoinen askartelija, joka juoksentelee ympäriinsä ja ravaa vähän väliä keittiössä hakemassa suklaatryffeleitä (niitä ei voinut ottaa viereen, koska ne olisivat kuitenkin tahmaantuneet korttitarvikkeisiin)  C) krapulainen mies joka juoksentelee ympäriinsä ja ravaa vähän väliä vessassa ja jääkaapilla hakemassa limua.

Pidän askartelusta, mutta sunnuntai-iltana mietin, että miksi näen tuntikausien vaivan.  Kortit ovat ehkäpä muutaman päivän tai viikon esillä ja sitten joutavat laatikkoon. Jotkut eivät ehkä arvosta itse tehtyjä kortteja ollenkaan. Minusta on ihanaa saada kaikenlaisia kortteja, olivatpa ne itse tehtyjä tai valmiita tai nettikortteja, mutta itse tehtyjä kortteja erityisesti ihastelen. Ajattelen, että joku on askarrellut juuri minulle kortin, nähnyt aikaa ja vaivaa, jotta minulle tulisi joulumieli. Lämpimät ajatukset saavuttavat minut kortin myötä. Toivottavasti minä onnistuin liittämään kortteihin lämpimiä ajatuksia, eivätkä korttien vastaanottajat tunne sitä ahdistusta, joka minulla oli tänä vuonna askarrellessani. Kuumaliima poltti sormia, välineet olivat koko ajan hukassa, kirjaimet vilisivät silmissä... Mutta en antanut periksi. Nyt jännitän vain, kuinkahan monessa kortissa lukee Onnellista vuotta 2008, Hyvää Joloua tai kenenköhän kortista puuttuu nimi, joko lähettäjän tai saajan. Väsyneenä ei pitäisi askarrella tai tehdä ylipäätään yhtään mitään. Mutta kortit on nyt postitettu ja välittävät jouluiloa saajalleen! Sehän niiden tarkoitus on ja näen kaiken vaivan, koska välitän niistä ihmisistä, joille kortin lähetän.

Joskus olen jopa pohtinut, että en enää lähettäisi kortteja ollenkaan ekologisista syistä. Aika tylsää sellainen, vai mitä? Monien mielestä on tylsää myös se, että kortit "vaihdetaan" sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät ole tavanneet toisiaan vuosikausiin. Vanhasta muistista sitä lähettää kortin Aune-tädille, vaikkei ole varma osoitteesta tai siitä, onko Aune-täti edes enää hengissä tai onko tädin nimi edes Aune. Minä lähetän kortteja pääasiassa niille ihmisille, joiden kanssa olen muutenkin tekemisissä, mutta on myös kivaa ilahduttaa edes kerran vuodessa niitä, joiden kanssa on tekemisissä harvemmin. Se tarkoittaa, että en ole unohtanut heitä. Kun postiluukustani kolahtaa kortti vanhalta (toim. huom. ei iällisesti)  tai kaukaiselta ystävältä, tiedän, että myös hän ajattelee minua!

KUTKUTTAVAN JÄNNITTÄVÄÄ JA LÄMPÖISTÄ JOULUNODOTUSTA!