Olen Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakas enkä ole kanta-asiakkuudestani vielä kertaakaan hyötynyt. Kunnes sähköpostiini tuli viesti, jossa kerrottiin, että Peter Franzén tulee Jyväskylän Suomalaiseen kirjakauppaan kertomaan Harjunpää ja pahan pappi -elokuvasta sekä tietysti esikoiskirjastaan. Minua kiinnosti suunnattomasti, olisiko suosittu näyttelijä livenä yhtä ihana ja komea kuin elokuvissa.

Menin kirjakauppaan ja näin, että sielläpä se näyttelijä istua päjöttää ja vastailee kirjakauppiaan kysymyksiin. En tuntenut mitään kummallista, mutta se johtui siitä, että en oikeastaan edes  tajunnut, että tuolilla päjöttävä mies on Peter Franzén. Siis SE ON PETER FRANZÉN! Sitten alkoi jo tuntuakin ja mitä enemmän kuuntelin matalana soljuvaa miehekästä ääntä, niin sitä enemmän minua heikotti. Sama vaikutus miehellä oli kaikkiin paikalla oleviin naisiin. Vanhempi rouvashenkilö vieressäni availi sinisävyistä Marja Kurjen huivia eikä helakka puna poskilla johtunut puuterin päälle sipaistusta poskipunasta.

Kun haastattelu oli tehty, oli yleisöllä mahdollisuus mennä jonottamaan nimmareita ja tietenkin ostaa kirja. Minä hyökkäsin jonoon ja vasta jonossa tajusin ajatella, että olisiko minun pitänyt ostaa kirja ensin. En tiennyt, miten sellaisessa  tilanteessa piti toimia. Edessäni oli minua paljon nuorempi tyttö ja kysyin häneltä small talkina, että olisikohan se kirja pitänyt ostaa ensin. Tyttö sanoi, että kaikki muut jonossa tuntuvat miettivän ihan samaa. Hymyilin, enkä osannut sanoa mitään eikä minun edes tarvinnut, sillä tyttö alkoi puhua. Hän tunnusti jännittävänsä ihan hulluna. Hän olikin ihan punainen ja leyhytteli kuumuuttaan pois ruutupaperivihkolla, johon hän aikoi ottaa nimmarin. Minua ei jännittänyt, sillä ajattelin, että ihminenhän se Franzénkin vain on. Olen sisäistänyt ajatuksen, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia enkä siksi koskaan ole  tuntenut minkäälaista herranpelkoa. Ja siinä me  kuitenkin jonotimme nimikirjoitusta ja tuijotimme Franzénia kuin jotakin Korkeasaaren elättiä.

Franzénin olemus ei millään tavalla huou glamouria eikä hattuunkihahtanutta julkisuutta. Olen aina ollut näkevinäni hänen olemuksessaan tiettyä epävarmuutta, ihan kuin hän olisi vielä itsekin vähän ymmyrkäisenä suosiostaan tai ei edes tajuaisi sitä. Kun näin hänet livenä, niin ajatukseni näyttelijän epävarmuudesta vahvistui. Toki miehessä on merkkejä siitä, että hän on kiertänyt muutakin kuin tahkoa, mutta tietty perisuomalainen jässikkyys ja epävarmuus sieltä syvältä kumpusi. Jenkkien "I love you, have an nice day" -meininki ei ole kymmenessä vuodessa tarttunut ja hyvä niin. Mutta voisiko siinä olla syy siihen, että Franzén ei ole Hollywood-urallaan edennyt kuin muutamaksi ruumiiksi? Jos vertaa Franzénia vaikkapa naapurimaamme Alexander Skarsgårdiin, niin jälkimmäisellä on selkeät Hollywood-tähden elkeet ja fanitapaamisissaan purulihakset pingoittava Pepsodent-hymy. Franzénilta tuo hymy puuttui ja olisin jopa toivonut, että hän olisi hymyillyt enemmän. Minulle.

Siinä jonossa seisoessani juolahti mieleeni, että en tule varmaankaan koskaan pääsemään lähemmäs Alexander Skarsgårdia. Franzén ja Skarsgåsd näyttelivät True Blood-televisiosarjassa - sillä erolla, että Skarsgård on edelleen yksi sarjan päähenkilöistä ja Franzénin osa oli näytellä pari minuuttia Northmanin viikinkikaveria, joka sittemmin sai surmansa... Suunnittelinkin sanovani Franzénille, että oli mahtavaa nähdä sut True Bloodissa...

Edelläni ollut tyttö ojensi nimmarivihkon Franzénille ja selitti, että häntä jännittää kamalasti. Minä ajattelin, että sivistyneenä ja (yleensä) hyvin käyttäytyvänä ihmisenä en tuollaista menisi tunnustamaan vaan olisin viileän korrekti. Otin kirjan pöydältä ja ojensin sen Franzénille. Hän kysyi nimeäni ja katsahti silmiin. Hymyilin vähän ja lausuin nimeni. Ihmettelin, kuinka pystyin sanomaan nimeni änkyttämättä ja olin tyynenä, vaikka sydämeni hyppi kurkkuun ja kuumat aallot risteilivät kehossani. En ottanut riskiä ja yrittänyt aloittaa juttua True Bloodista, sillä se olisi ollut kangertelevalle kielelleni liian hankalaa.  Franzén oli kirjoittanut omistuskirjoituksen ja nappasin pinosta toisen kirjan hetken mielijohteesta ja sanoin, että se tulee äidilleni, jolla oli juuri tuona päivänä syntymäpäivä. Franzén sanoi "Jaajaa" ja minusta se oli seksikkäin "Jaajaa", mitä kukaan on koskaan sanonut. Hän kirjoitti kirjaan omistuskirjoituksen ja "Hyvää syntymäpäivää". Voitte uskoa, että äitini oli tyytyväinen synttärilahjaansa!

Olimme tehneet edessäni jonottaneen tytön kanssa diilin, että minä ottaisin hänestä  ja Franzénista tytön kameralla kuvan ja hän ottaisi sitten minusta. Enhän minä tietenkään ollut tajunnut ottaa kameraa mukaan, mutta nyt kun oli mahdollisuus päästä kuvaan Franzénin kanssa, niin olihan minun  tuo ainutlaatuinen mahdollisuus hyödynnettävä. Tyttö jännitti kamalasti ja hohti punaisena. Franzén hymyili ja minä nappasin kuvan ja tytön pyynnöstä vielä toisenkin. Sitten minä asettauduin Franzénin viereen ja tyttö otti minusta kuvan komistuksen kainalossa. Tunsin Franzénin lämpimän käden lantiollani ja juuri sillä hetkellä päässäni ei liikkunut yhtään järkevää ajatusta. Olin jo lähdössä, kun tyttö sanoi, että ottaa vielä varmuuden vuoksi toisenkin kuvan. "Juu, ota vaikka sata kuvaa, minulla ei ole tästä mihinkään kiire", ajattelin. Sanoin Franzénille ystävällisesti "Kiitos", mutta sitä en muista, mitä hän minulle sanoi, sillä koko maailma oli alkanut humista sillä hetkellä, kun ensimmäisen kerran katsoin hänen sinisiin silmiinsä.

Maksoin kirjat ja mietin, että neljäkymmentäkolme euroa ja kahdeksankymmentä senttiä oli hyvin pieni hinta siitä, että sain olla hetken Peter Franzénin energiakentässä, tuntea hänen lämpimän kätensä lantiollani ja katsoa suoraan sinisiin silmiin. Sydämeni tykytteli ihan omiaan kun poistuin kirjakaupasta ja olinkin jo autuaasti unohtanut sen ajatuksen, että Franzén on samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin. Voipi olla, mutta vaan niin pirun ihana ja komea!

Kun joku sattuu olemaan ihana ja komea, niin sitä helposti miettii, että kyllä siinä joku vika täytyy olla! Ennen kuin tartuin Tumman veden päällä -kirjaan, niin ajattelin, että Franzénin on helppo saada kirjansa julkaistuksi, kun hän on jo valmiiksi julkkis. Että tokkopa sillä sana on hallussaan. Mutta kappas vaan, komia poika osaa myös kirjoittaa! Luin kirjan maanantaina ja tunnustan, että olen lukenut paljon huonompiakin kirjoja. Täytyi vain tottua Franzénin tyyliin, kun hän kertoo maailmasta pienen pojan silmin. Franzén on syntynyt seitsemän vuotta minua aiemmin, mutta löysin kirjasta monia unohtuneita lapsuusmuistojen kuvailuja ja se maailmanaika, jota hän kuvaa, piirtyi selvänä mieleeni. Franzén on tehnyt suurenmoisen mielikuvamatkan lapsuutensa ja löytänyt muistilokeroistaan asioita, joita me muut olemme jo autuaasti unohtaneet. Hänen kuvailemanaan maisemat, tuoksut ja tunnelmat ovat helposti tavoitettavissa.

Franzén sanoi, että kirjan kirjoittaminen ei ollut helppoa, koska kyseessä on henkilökohtainen teos. Hän ei halua eritellä sitä, mikä on todella tapahtunutta ja mikä fiktiota. Eikä sillä ole minullekaan oikestaan väliä. Olisihan toki ihan kivaa tietää, oliko Franzénin ensimmäinen rooli koulun joulunäytelmän lampaana. Kirjassa on useita riemastuttavia kohtauksia ja sutkauksia, mutta pääasiassa liikutaan "tumman veden päällä". Rankat lapsuuskokemukset kuvataan raa'an tarkasti ja mikä parasta, tapahtumia ei psykologisoida, mikä jättää lukijalle tilaa ajatella. Eipä kertojana toimiva pieni poika psykologisointiin pystyisikään. Franzén sanoi itse, että kirja ei ole mitään sosiaalipornoa eikä se todellakaan ole. Se on kuvaus siitä, miten pieni poika kokee maailman. Eikä se pienen pojan kokemus maailmasta ollut niin kovin erilainen, kuin minun, kun olin pieni tyttö. Pienet lapset kohtaavat usein asioita, joihin he haluavat selityksen ja he tulkitsevat maailmaa omaan tapaansa. Kunnes sitten aikuisena selviää, miksi jonkun luona haisee "vähän niin kuin kalaruoalle ja pissalle".

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat vähän erilaisemman lukuelämyksen. Erityisesti suosittelen kirjaa kaikille, jotka toimivat lasten kanssa, esimerkiksi vanhemmille, isovanhemmille ja opettajille. Kirja auttaa näkemään lapsen pään sisälle ja ymmärtämään, että monet asiat lapsen maailmassa ovat hyvin yksinkertaisia.