Lukiolaiset tanssivat vanhojen tansseja viime viikolla. Jos nykyisin järkyttyisin jostain, olisin järkyttynyt siitä ajatuksesta, että omasta vanhojenpäivästäni on kulunut viisitoista vuotta. Eipä ihmekään, että välillä sitä tuntee itsensä aika vanhaksi! Vanhojenpäivänä minulla oli mustavioletti Tuulen viemää -henkinen puku, vaalea tukka kampaajan laittamalla nutturalla ja nuori mieli täynnä ideaalista pohdintaa, unelmia ja kuvitelmia. Tunsin olevani kypsä, viisas ja vanhempi ja aikuisempi kuin nyt. Tuolloin elämä oli edessä ja kaikki portit auki. Meistä tuli lukion vanhimpia ja seuraavana  syksynä abeja. Ylioppilaskirjoituksiin lukiessani tiesin tavoitteeni ja siksi olin motivoitunut ja ahkera hikipinko. Ylppärikeväänä minulla oli enemmän unelmia kuin koskaan oli ollut ja koskaan tuli olemaan. Näin mielessäni unelmien minän ja sitä unelmaa kohti pyrin.

Unelmien minä kirjoitti hyvät arvosanat ja niin kävikin. Unelmien minän piti päästä yliopistoon lukemaan psykologiaa ja valmistua maisteriksi, mennä naimisiin, tehdä kaksi lasta ja asua valkotiilisessä omakotitalossa. Unelmien minän piti kulkea mustissa kopisevissa nahka-avokkaissa ja jakkupuvussa, tyylikkäänä, itsevarmana ja sanavalmiina. Nuorena ei onneksi tullut mieleen, että unelmien minä on vain unelmien minä ja että elämä pistää joskus kampoja rattaisiin. Onneksi nuoret eivät tätä tiedä ja ymmärrä vaan he tavoittelevat unelmien minäänsä. Jos he tietäisivät, että unelmien minä on ainakin osittain utopiaa, he raukat masentuisivat täysin.

Uskon, että kaikilla on jonkinlainen unelmien minä. Perheenäidin unelmien minä voi olla tehokas ja pullantuoksuinen. Miehen unelmien minä voi olla osaava ja lihaksikas. Aika monen naisen unelmien minä on viisi kiloa hoikempi ja kiinteämpi. Vakavasti sairaan unelmien minä on terve. Unelmien minä on se tyyppi, jonka tapaat nähdessäsi upean vaatteen näyteikkunassa. Menet sovittamaan vaatetta ja se on täydellinen. Se ei ole ehkä tyyliäsi, mutta voi kuinka dynaamisen, seksikkään ja hoikan se sinusta tekee. Myyjäkin kehuu, että näytät nuorelta ja trendikkäältä. Jonkin ajan päästä sovitat vaatetta kotona ja huomaat, että vaate onkin aivan kummallinen ja ihmettelet, miksi tulit ostaneeksi sen. Et ostanutkaan sitä itsellesi vaan unelmien minälle. Ostit vain mielikuvan, joka ei vastannut arjen todellisuutta.

Unelmien minä on hyvä olla olemassa. Olen osittain se unelmien minä, mistä nuorena haaveilin, mutta unelmien minäni on muuttunut matkan varrella. Unelmien minä voi antaa vauhtia oman itsen kehittämiseen. Mutta miksi on niin hankalaa tehdä unelmien minää todeksi? Onko unelmien minän saavuttaminen edes mahdollista? Mielestäni on, mutta se vaatii paljon työtä, sitkeää uskoa ja periksiantamattomuutta. Siksi onkin helpompi ajatella, että unelmien minä tekee ne asiat, mistä todellinen minä vain haaveilee ja että kyseessä on vain kaukainen haave. Kuitenkin kehotan kaikkia, myös itseäni, sinnikkäästi pitämään kuvan unelmien minästä mielessä. En aio alistua siihen ajatukseen, että en voisi saada asioita, joita unelmien minään kuuluu. Tsemppiä unelmien minäsi tavoittelemiseen ja saavuttamiseen!