Luin viikonloppuna iltapäivälehden jutun, jossa kerrottiin kidulteista. Kidult on yhdistelmä sanoista kid = lapsi/kakara tms.  ja adult = aikuinen ja sana kertookin merkityksensä. Kidultit elävät elämäänsä vain itselleen, haluavat välttää vastuuta, matkustelevat ja tekevät ylipäätään kaikkea kivaa. Kidultit eivät halua kokea samaa kohtaloa kuin vanhempansa, jotka ovat perustaneet perheen nuorena, eläneet työputkessa ja eläkeikää lähestyessä huomanneet, että elämästä on jäänyt kokematta jotain. Tässä oli siis lyhyt referaatti jutusta.

Luin juttua mielenkiinnolla ja tajusin, että hei, minä olen just tollanen kidult ja aika moni ystävänikin on. Ja heti halusin esittää eriävän mielipiteen. Koska meitä syyllistetään helposti siitä, että emme ota vastuuta. Kidultitkin käyvät töissä ja varmasti hoitavat asiat siinä missä adultitkin, mutta sillä erotuksella, että käytämme tienestit itseemme emmekä perheesemme. Kun ei ole lapsia, on varaa matkusteluun ja siihen kaikkeen kivaan. Se on vaihtoehtoiskustannuskysymys! Sitten aloin taas tapani mukaan epäillä salaliittoa. Että katkerat perheelliset ja liian nopeasti aikuistumaan joutuneet tyypit ovat keksineet kidult-termin väheksyäkseen meitä. Mutta eikö ole parempi elää kidult- elämää kuin ottaa vastuuta asioista, joihin ei vielä tunne olevansa kykenevä?

Minä en esimerkiksi tietäisi, miten toimisin uhmaikäisen lapsen kanssa, jos minulla sellainen olisi. Tiedän hyvin, miten toimia uhmaikäisen beaglepojan kanssa, miten toimia angstaavan murkkuikäisen kanssa ja kolmekymppisen äkäilevän miehen kanssa. Mutta uhmaikäinen ihmislapsi, mitä hiivattia sellaiselle voi tehdä? Tätä aloin ajatella aamulenkillä, kun läheisen päiväkodin lapset olivat hiihtämässä ja yksi heistä hepuloi ja rääkyi kuin viimeistä päivää.  Olen vuosikaudet kuunnellut vakuutteluja siitä, että ihmislapset ovat ihan samanlaisia kuin koiranpennut. Tätä on minulle hoettu aina kun kerron, että ymmärrän paljon koirien kasvattamisesta ja kouluttamisesta, mutta ihmislapsien käsittelemisestä en tiedä juuri mitään. Kuvitellaan, että minulla olisi uhmaikäinen lapsi. Jos ottaisin minulle hoetusta neuvosta vaarin, niin toimisin sen kanssa siis ihan samalla tavalla kuin koirani kanssa. Eli kun hepulointi alkaa, ärähtäisin ja karjahtaisin todella kovaa "Nyt loppu". Se toimii koiralle, jos koira sattuu olemaan sellaisella päällä, että haluaa sen toimivan. Ehkä lapsikin lopettaisi ennen kuin ehtisi kunnolla aloittaa. Mutta jos lapsesta lähtevät desibelit nousisivat, karjahtaisin "Perrrkele". Tämä toimii koiralle todella hyvin, joskin ohikulkijat mulkoilevat pahasti minua ja empaattisesti koiraani. Ärräpää toimii erittäin hyvin myös silloin, jos komennettava on kissa. Eli todennäköisesti toimisi lapseenkin. Näin ainakin ajattelen.

Mutta pennut voivat joskus olla hankalia eivätkä usko mitään. Silloin otetaan kovemmat keinot käyttöön. Eli ottaisin lapseni napakasti syliin niin, että se ei pääse liikkumaan ja pitäisin kiinni niin pitkään, kun se rentoutuu ja rauhoittuu. Tämä konsti on äärimmäisen tehokas koiralle! Tähän kuuluu myös repliikki: "Minua ei purra, minä olen lauman johtaja!!!". Tällä keinolla koira huomaa, että se ei mahda minulle mitään, että minä todella olen lauman johtaja. Yleensä koira rauhoittuu tämän myötä ja niin tekisi kai lapsikin. Joskus koira vielä haluaa mitellä lauman johtajuudesta ja aloittaa ärhentelyn uudelleen. Silloin en ehkä saa sitä syliini vaan pahimmassa tapauksessa joudun istumaan sen päälle. Uhmaikäisellä lapsella voi kuulemma olla todella kovat voimat, mutta niin on viisitoistakiloisella metsästyskoirallakin. Mitähän ohikulkijat tuumisivat, jos istuisin lapseni päällä huutaen: "Jos et ole kunnolla, niin vien sinut kellariin viikoksi!".

Eräs keino on olla huomioimatta ei-toivottua käyttäytymistä. Eli antaisin lapsen vaan huutaa ja rääkyä. Mutta minulla harvoin hermot kestävät sitäkään, että koirani vaan räyhää. On helpompi tehdä edes jotain eikä vaan seisoa tumput suorina. Sitäpaitsi koiraamme tämä huomioimattomuus ei tepsi, se vaan jopa pahensi joitain ongelmia. Tänä aamuna näkemässäni tapauksessa päiväkodin täti pysyi tyynen rauhallisena, vaikka lapsi repi ja riuhtoi ja kiljui. Vaikka minä kuljin vain nopeasti ohi, teki minun mieli mennä rääkymään lapselle takaisin. Mielessäni kävi myös, että mitähän tuo lapsi sanoisi viilentävästä lumipesusta. Sellainen rauhoitti koiraamme, kun se oli alkanut käyttäytyä ikävästi miestäni kohtaan. Mieheni oli napannut koirasta kiinni ja painanut sen hankeen. Sen jälkeen koira oli ollut hyvin nöyrä ja tehnyt kaveruutta.

Sen verran haluan tarkennukseksi sanoa, että emme hyväksy väkivaltaa koiran/lapsen kasvatuksessa ja kertomani keinot perustuvatkin koiran laumakäyttäytymiseen eikä kurittamiseen. Kun koirat tappelevat keskenään, niistä toinen saattaa hyvinkin antaa toiselle lumipesuntapaiset tai pölläyttää hankeen. Emme käytä koiran selättämistä vaan sen sijaan paikoillaan pitämistä. Koira menee selälleen silloin, kun se  alistuu, mutta väkisin en voi sitä yrittää alistaa. Joskus olen joutunut turvautumaan ikävään konstiin, kun olen puraissut koiraani. Vanhempieni ärhäkkään saksanpaimenkoiraan tämä tehosi hyvin ja sen jälkeen se ei enää kertaakaan yrittänyt hyppiä silmilleni. Olin näyttänyt sille, että minä olen laumassa ylempiarvoinen. Olemme myös joskus näykkäisseet beagleämme ja kumman tehokas keino se on. Kyseessä on siis vaan kevyt näykkäisy ja minusta se on koirankasvatuksessa hyvin looginen keino, koska se koirille luontaista. Ehkäpä vanhasta muistista yritän puraista omaa lastanikin! Ainakin silloin, jos se yrittää purra minua.

Eilen illalla mieheni käski koiraa keittiöön. Koira hyppäsi tuolille ja kun mieheni meni ottamaan sitä kiinni, alkoi ärinä ja murina, molemminpuolinen, mutta koiran aloitteesta. Mieheni paljasti ylähampaansa ja irvisti naama kurtussa beaglelle, joka irvisteli vielä kurttuisemmin. Kun murinaa oli kestänyt jonkin aikaa, alkoi koira kulkea pitkin olohuonetta ja laski häntää koipien väliin alistumisen merkiksi. Pian se lopetti murinan ja rauhoittuikin ja tuli vähän ajan päästä tappion nieltyään tekemään kaveruutta mieheni kanssa. Osaamme käyttää koirien kieltä menetyksekkäästi, mutta en usko ärisemisen tehoavan uhmaikäiseen lapseen. Mutta jos minulle joskus lapsia siunaantuu ja niille murisen tai jos yritän näykkiä niitä, niin muistakaa, että minua on neuvottu niin tekemään (koska lapset ovat ihan samanlaisia kuin koirat)! Tämän kirjoituksen luettuaan moni todennäköisesti ajattelee, että onpa hyvä, ettei tuolla ole lapsia ja parempi, ettei niitä saisikaan. Niinpä.

(Kuva ei liity kirjoituksen tapauksiin. Ja todellakin, kuvassa on beagle (silloin kun se oli pieni pentu), ei lepakko eikä mikään muu omituinen otus)