Olen järkyttynyt, totally shocked. Viime viikon Opettaja-lehdessä kerrottiin, että plastiikkakirurginen sairaala Siluetti varaa kesäkuun ensimmäisen viikon vain opettajien kauneusleikkauksia ja muita vastaavia toimenpiteitä varten. Olen järkyttynyt.

Opettajat ovat jatkuvan kommentoinnin ja arvioinnin kohteena eivätkä oppilaat välttämättä ymmärrä, mitä saattavat ajattelemattomilla tai ajatelluillakin tokaisuillaan aiheuttaa. Olipa mies tai nainen, omaan ulkonäköön kohdistuva arvostelu ei ole pikkujuttu. Toki voi olla sitäkin mieltä, että kyllä opettajalla pitäisi olla niin paksu nahka, ettei välitä moisista kommenteista. Mutta kun niitä kuulee päivästä ja vuodesta toiseen, niin on vaikea olla välittämättä. Ja kun sitä opettajana ajattelee, että on tullut opettamaan eikä arvioituttamaan ulkonäköä. Siinä vaiheessa kun teini-ikäinen oppilas kuiskaa vierustoverilleen, että ope on pantavan näköinen, niin kyllä opelta menee pasmat sekaisin. Jonkun mielestä tämä on auktoriteettikysymys. Mutta eipä ole, sillä kaikkia opettajia arvioidaan yhtälailla, syystä tai syyttä ja rehtoreita yleensä eniten.

Minun ulkonäköäni onneksi arvostellaan hyvin vähän enkä onneksi ole edellisen kaltaisia kommentteja kuullut. Mutta kaikenlaista muuta: "Ihana koru/pusero/huulipuna/sormus/penaali/kampaus...". Onneksi olen niin ihqu, että negatiivisia kommentteja kuulen harvoin. Sijaisena ollessani löysin tunnin jälkeen lapun, jossa luki "Kato ton open nenää". Kotona tarkastelin nenääni ja totesin, että eihän minun nenässäni ole mitään katsomista. Jostain teinit vaan arvostelemisen aihetta keksivät. Entäs jos minulla olisi heikko itsetunto ja nenääni arvosteltaiin jatkuvasti? Olisinko jo ollut varaamassa aikaa nenäleikkaukseen?

Opettajan ammattiin liittyy esilläolo, minkä jokainen opettaja ymmärtää. Mutta se ei saa olla pääasia eikä työtä hallitseva seikka. Opettajat ovat esikuvia lapsille ja nuorille ja itse olen työni tätä puolta miettinyt. Ei ole ihan sama, minkä näköisenä luokan edessä olen. Haluan olla esikuva ihmisestä, joka rakastaa itseään ja siksi huolehtii itsestään. Kun minä olen sujut itseni kanssa, on minun helpompi olla toisten kanssa. Haluan näyttää siltä, että pidän itsestäni huolta ja elän niin kuin opetan, vaikka en ihan joka päivä syökään kuutta kourallista kasviksia tai 25 grammaa kuitua. Olen yrittänyt saada oppilaat uskomaan sen, että meistä ihan jokainen on rakastettava juuri omana itsenään. Ei ole tosin helppoa saada teini-ikäistä uskomaan tuota, mutta ehkäpä jokin ajatuksensiemen alkaa itää. Maailman ulkonäkökeskeisyys vaikuttaa olevan parantumaton sairaus, mutta lääkkeenä voimme käyttää hymyilyä ja kehuilua omalle peilikuvalle sekä ihmisille, joiden kanssa olemme.