Olen seuraillut muitakin blogeja ja ruokablogien lisäksi minua kiinnostavat muoti-/vaateblogit. Varsinkin sellaiset, missä yleensä nuoret naiset esittelevät vaatekaapin sisältöään ja sitä, mitä heillä on sinä päivänä päällä. Muotiblogit ovat hyvin kiinnostavia, koska seuraan muotia muutenkin innokkaasti. Muodin seuraaminen ei tarkoita, että pukeutuisin muodikkaasti vaan että tiedän, mikä juuri nyt on in ja mikä on out. Tiedän huippusuunnittelijoiden kevätmallistojen nimet ja teemat ja siis ajatusten tasolla olen täysin muodissa mukana.

Minä en kykenisi vaateblogia pitämään, koska itsekritiikkini ei sitä sallisi. Jos kuvaisin vetimeni joka aamu, uskon että blogini suljettaisiin juuri näiden fashionistojen (vai pitäisikö sanoa fashionistien) toimesta melko pian. Aamukiireessä töihin lähtiessä tulee napattua päälle mitä sattuu. Kriteerinä on ainoastaan se, että vaatteet ovat puhtaat, siistit ja jokseenkin mukavat. Takana ovat ne ajat, jolloin ostelin vaatteita pelkästä ostamisen ilosta ja pähkäilin vaatehuoneessa puoli tuntia, ennen kuin löysin sopivat kuteet. Toinen puoli tuntia meni siihen, kun mallailin vaatteisiin sopivia koruja ja eteisessä ongelmaksi muodostui kenkien ja laukun valinta. 

Nyt voin avoimesti myöntää, että jossain vaiheessa vaatteiden ostelu oli minulle lähes pakkomielle. Opiskelustressiin tuli haettua lohdutusta vaatekaupoista ja joka bileisiin oli saatava uudet vaatteet. Nyt ei ole aikaa ravata kaupoissa eikä edes kiinnostusta ja bileitäkin on niin harvoin, että kukaan ei huomaa, jos laittaa samat vaatteet eri bileisiin. Kaapissani lojuu edelleenkin käyttämättömiä tai vain pari kertaa käytettyjä vaatekappaleita. Miksi minun pitäisi siis ostaa uusia? Yksi syy on jälleen kerran ekologisuus ja kertakäyttökulttuurin vastustaminen. Toinen syy on se, että enää ei ole aikaa juosta kaupoissa tai istua nettikauppojen valikoimia selailemassa. Nyt vanhempana ja viisaampana en voi olla miettimättä sitä, että onko vaatteiden hamstraaminen vain itsetunnon paikkaamista? Onko se jollain muulla elämänalueella olevan puutteen korvaamista? Itsetuntoon vaikuttavat ulkoiset seikat, mutta niiden varaan oma itsetunto ei saa rakentua.

Muotiblogien pitäjät liittävät sivulleen kuvia vaatteista ja asusteita, joita he haluavat hankkia. Monesti  bloggaajien hinkumat laukut ja kengät ovat merkkituotteita, joiden hinta on taivaallinen (tai oikeastaan helvetillinen). Muotimopo karkaa helposti käsistä. Yhtäkkiä sata euroa kengistä ei ole paljon ja kun on kerran ostanut satasen kengät, ei parisataakaan ole loppujen lopuksi niin paljon. Jos vielä säästää pari satasta, saakin jo Jimmy Choon sandaletit... Sen jälkeen ei enää Anttilasta kenkiä ostellakaan. Fashionistin toleranssi nousee ja nälkä kasvaa syödessä. Sitä olenkin ihmetellyt, että mistä näillä nuorilla on varaa ostella kalliita vaatteita, merkkilaukkuja ja -aurinkolaseja? Tienaako kesätöissä nykyään niin hyvin? Vai onko tämä porukka sitä, jonka isien sanavarastoon ja tilinauhaan kuuluu sana optio? Sen ainakin tiedän, että keskituloinen taviskansalainen ei voi elää kuten Carrie Bradshaw.