Uusi vuosi on aluillaan ja on aika ottaa itseään niskasta kiinni. Kun ei voi ketään toistakaan ottaa! Nyt pitäisi tehdä uuden vuoden lupaukset, luvata elää terveellisemmin ja olla parempi ihminen. Omaan ajatusmaailmaani tällainen kerran vuodessa lupausten tekeminen ei sovi. Koska elän jo nyt melko terveellisesti (ainahan parantamisen varaa toki olisi) eikä erityistä kunto- tai laihdutuskuuriakaan tarvitse aloittaa, kun liikunta on osa jokaista päivääni. Naistenlehtien otsikot kirkuvat kilvan ahdistusta joulukiloista ja minä ihmettelen, että mistä joulukiloista, kun minulta niitä  tippui joulun aikaan pari. Voi jospa ihmisellä ois joulu ainainen, niin minä olisin tosi hoikka! En ole jouluruokien ystävä ja joulun aikaan syön vähemmän kuin muulloin. On käsittämätöntä, että ihmisten elämäntavat ovat menneet niin surkeiksi, että  vain kerran vuodessa tulee into ja ajatus tehdä omalle itselleen jotain. Tipaton tammikuu voi sujuakin hyvin ja ehkäpä salaattia ilmestyy lautasen reunalle enemmän kuin aiemmin, mutta jossain vaiheessa huomaa, että taas on palattu samoihin vanhoihin tapoihin. Onko niin hirvittävän vaikeaa tehdä terveellisistä elintavoista jokapäiväisiä?

Vuoden vaihtuminen meni siinä mielessä ohi, etten tajunnut vuosikymmenen vaihtuvan. Milleniumia juhlittiin kymmenen vuotta sitten kunnon bileillä ja vuosituhannen vaihtumisesta kouhkattiinkin jo paljon ennen tapahtumaa. Nyt uudelle vuosikymmenelle siirtyminen ei tunnu juurikaan miltään. Tokihan hieman pistää ajattelemaan se, että tämä on jo viides vuosikymmen, jolla elän! Olenhan syntynyt -70-luvun lopulla. Ei ihme, että joskus sitä tuntee itsensä vanhaksi... Mutta sitä ei pidä ajatella eikä siitä murhettua!

Vuoden vaihtuessa väkisinkin alkaa kelata kulunutta vuotta ja miettiä tulevaa. Ystäväni kysyi minulta, haluaisinko tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos siihen olisi mahdollisuus. Vastasin, että en, vaikka ihan vähäsen ajatus houkuttaisikin. Haluan elää juuri tässä hetkessä ja nauttia siitä, enkä elää sitku- tai mutkuelämää. Sitku-tyyppejä on tässä maailmassa ihan tarpeeksi: "Sitku valmistun", "Sitku lapset ovat isoja", "Sitku oon viisi kiloa hoikempi", "Sitku sairauteni parantuu"... Ja samalla kun sitkuilee, niin elämä valuu huomaamatta ohi. Sitku-ihmiset eivät huomaa sitä kaikkea hyvää, mikä on tässä hetkessä, kun he odottavat sen kaiken hyvän olevan tulevaisuudessa. Mutkuja riittää myös aina. "Mutku ei ole aikaa liikkua", "Mutku en jaksa", "Mutku se on niin vaikeaa". Sitkut ja Mutkut eivät myöskään saa elämässään mitään aikaiseksi, koska aina on se sitkumutku, selitys sille, miksi asioihin ei tartuta juuri nyt. Kaikki asiat elämässä eivät ole kovin helppoja ja sitkuilu ja mutkuilu on ymmärrettävää, mutta entäs jos katsahtaisi elämään juuri nyt? Emme voi tietää tulevaisuudesta, koska meillä ei sitä vielä ole. Meillä on vain tämä hetki, joka ei koskaan tule takaisin.