Sanomalehti Keskisuomalaisen narinanurkassa eli tekstiviestipalstalla on ollut koko kevään ajan kinaa siitä, miten kävelytiellä ja jalkakäytävällä liikutaan. Millä puolella ajetaan polkupyörällä ja millä puolella kävellään ja millä puolella kävellään, jos taluttaa koiraa. Joka päivä joku viisas kertoo, miten tulisi liikkua ja seuraavana päivänä joku toinen kertoo asian eri tavalla. Ja joku sekoittaa soppaa vielä kommentilla, että juoksijoiden tulisi ohittaa koirat kävelemällä. Monella on mennyt puurot ja vellit sekaisin, kun puhutaan kävelytiestä ja kävelykadusta ja pyörätiestä ja kevyen liikenteen väylästä. Minun on monesti tehnyt mieli laittaa viesti, että kulkekaa missä tykkäätte, kunhan ette kulje keskellä!

Liikun paljon polkupyörällä ja olen huomannut, että aika usein  tasan keskellä kulkuväylää liikkuu joku enkä tiedä, kummalta puolelta väistäisin. Jos alan ohittaa vasemmalta, saattaa tämä jalankulkija päättääkin yhtäkkiä siirtyä oikeaan reunaan. Olen huomannut, että teinitytöt eivät suinkaan ole se suurin ja hankalin ryhmä, vaikka hekin kulkuväylän keskiosan usein valtaavat. Monesti keskellä tietä lyllertää lastenvaunujen kanssa äiti, jonka persuksiin olisi hyvä niitata lappu "ylileveä kuljetus". Ja yhtä monesti keskellä tietä käpöttää mummo tai pappa kumarassa, mutta annettakon heille tämä keskellä kulkeminen anteeksi ikänsä takia.

Liikun usein yhdistetyllä pyörätiellä/jalkakäytävällä ja minun pitäisi käyttää oikeaa reunaa. ja kuljettaa koiraani oikealla puolella. Mutta kun sitä käytän, tulee joku pyörällä vastaan ja mulkoilee murhaavasti. Tai joku kävelijä tulee samaa puolta vastaan ja kun minä lähden koiran kanssa heitä väistämään, niin taas tule omituinen katse. Vaikka nimenomaan joku siellä tekstaripalstalla kysyi, että miksei koiralliset ihmiset väistä. Ongelmahan on siinä, että kun koira on oikealla puolellani ja väistän vastaantulevan jalankulkijan niin, koira jää minun ja jalankulkijan väliin. Eihän tämä minulle ja koiralle ole ongelma vaan sille jalankulkijalle, jos hän sattuu pelkäämään koiria tai vihaamaan niitä.Onhan se toki niinkin, että koirattoman ihmisen on helpompi väistää kuin koirallisen. Ja pyöräilijän on helpompi väistää kävelijää kuin kävelijän pyöräilijää.

En ole koskaan ennen tuota narinanurkan viestittelyä ajatellut, että niinkin yksinkertainen asia kuin kevyenliikenteen väylällä liikkuminen voisi olla ongelma ja ärsyttävä sellainen. Olen odottanut sitä hetkeä, että joku tulee sanomaan minulle siitä missä minun pitäisi kulkea. Itse olen sanonut kaksi kertaa ja ihan aiheesta. Ensimmäinen kerta oli kun pyöräilin jaetulla jalkakäytävällä. Edessäni, pyöräilijoiden puolella käveli vanhempi rouvashenkilö. Olin lähdössä ohittamaan häntä, kun hän päättikin astua eteeni. Oli kevät ja juuri siinä kohdassa vielä vähän lunta ja liukasta ja kaaduin ja kiroilin ja karjuin, että anteeks vaan, täällä liikkuu muitakin ja että olitte ihan väärällä puolella tietä!!! Nainen sanoi, että hän on aina kävellyt tällä puolella, eikä koskaan ole sattunut mitään. Sanoin, että sitten olette aina kävellyt  väärällä puolella, kun tämä puoli on tarkoitettu pyöräilijöille. Ja että sitä voisi katsoa vähän ympärilleen, ennen kuin päättää poukkoilla miten sattuu. Nainen pyysi anteeksi ja minäkin pyysin ja sanoin, että minulla oli ollut ikävä päivä. Niin kuin oli ollutkin. Mutta edelleen minulle jäi kuva, että rouva kuvitteli olevansa oikeassa.

Toinen kerta oli, kun pyöräilin alikulkutunneliin ja eräs mummeli rysäytti kylkeeni seurauksella, että putosin pyöräni tangon päälle. Olin hiljentänyt vauhtia, mutta mummo ei. Hän ei edes ensin aikonut pyytää anteeksi, mutta kun hän näki, miten minuun sattui  ja kyyneleet silmissä selitin liikennesääntöjä, niin hän vähän heltyi. Vaikka tietysti minun vikanihan se oli, kun hän ajoi väärällä puolella ja liian kovaa! Jos olisimme asuneet Ameriikassa, olisin ottanut hänen tietonsa ylös ja nostanut syytteen. Törmäyksellä oli ikävät vaikutukset, sillä kriittiseen paikkaan jalkojeni välissä tuli  kipeä mustelma enkä voinut pitää parisuhdetoimintaa yllä neljään päivään!

Tänään kuljetin koiraani oikeaoppisesti oikealla puolella ja olimme jo aika lähellä kotia. Keskellä tietä tuli vastaan isä työntäen kaksosrattaita, vierellä lyllersi perheen äiti ja kaiken tämän edellä siksakkia ajeli pieni poika polkupyörällä. Mietin, että miltähän puolelta tuonkin kulkueen ohittaisin. Samaan syssyyn ajattelin, että onneksi minä liikun aina oikein ja liikennesääntöjen mukaan eikä kellään ole sanomista. Ja jos joku minua mulkoilee, niin se on hänen oma häpeänsä, silltä tiedänhän itse liikkuvani oikein. Juuri näin ajateltuani meitä kohti käveli vanhempi nainen tai siis ja minä arvasin, että hänellä on jotain asiaa. "Vie vaan se koiras tonne toiselle puolelle, lapset leikkii tässä, vie vaan se koiras pois meidän tontilta", hän pupatti. Katsoin häntä suu auki ja tietenkin täysin ajattelematta annoin tulla täydeltä laidalta napakalla äänellä. "Hei anteeks vaan, mutta en anna ikinä koiran tehdä tarpeita tähän... Että ei luulis ketään haittaavan, jos se tässä nätisti kulkee...". Ämmä vastasi: "Juujuu, mutta vie se vaan tonne, kun lapset leikkii tässä." Arvatkaa vaan, alkoiko taas ärsyttää ja siksi sanoinkin: "Eihän ne tässä pientareella leiki vaan tuolla leikkipuistossa." Hän oli jo menossa ohi kun minun piti vielä huutaa loppukaneetti "Sitä pitää vaan jostain päästä sanomaan, kun ei ole omaa elämää!!!" 

Myönnän, että sanoin typerästi, mutta ei tosin harmita yhtään. Tämä tapaus todisti taas kerran sen, että maailmassa riittää kiukkuisia vanhoja ämmiä, jotka puuttuvat joka asiaan. Seuraavalle sanon, että ymmärrän kyllä, etä v***ttaa, kun aamulla kattoo peiliin ja näkee tollasen pärstän!