Kohta aika moni suomalainen tarkistelee lottokuponkeja jännityksellä. Jospa se lottovoitto tulisi vihdoin... Saisi velat maksettua ja jos sitä sitten piäsis kiertelemmään mualimoo... Minulle riittäisi paljon pienempikin summa kuin seitsemän miljoonaa ja olenkin ihmetellyt, että jos pyydän maailmankaikkeudelta niin vähän, niin miksi en voi saada edes sitä vähää? No eihän tämä universumi ihan niin toimi, mutta kun minä en edes pyydä paljon vaan esimerkiksi viisikymmentätuhatta euroa olisi ihan sopiva määrä minulle, kiitos. Se on huikeasti enemmän kuin vuosituloni (kyllä, opettajat eivät tienaa mitään tähtitieteellisiä summia) ja mahdollistaisi sen, että voisin olla ainakin vuoden virkavapaalla. Olen tottunut tulemaan pienellä rahalla toimeen ja olisin tyytyväinen tuollaiseen pikkusummaan, mutta toisaalta olisihan ne miljoonatkin ihan kivoja...

Raha on asia, josta on vaikea puhua/kirjoittaa niin, ettei kukaan loukkaantuisi tai närkästyisi. Raha ja rikkaus aiheuttavat kateutta ja suotavaa olisikin, että ainakaan naapuri ei rahoillaan pröystäilisi. Iltapäivälehtien sivuilta kun voi lukea, paljonko naapuri tienaa ja jos hän tienaa enemmän kuin itse, niin jo tieto siitä riittää herättämään katkeruutta. Minä suhtaudun rahaan varmaankin eri tavalla kuin muut. En ymmärrä sitä, miksi pitäisi olla kateellinen, jos joku toinen tienaa enemmän tai on rikkaampi. Miksi?

Olen horoskoopiltani skorpioni ja skorpionin suhtautuminen rahaan on hyvin yksinkertaista: rahaa joko on tai sitten sitä ei ole! Olen joskus joutunut preparoimaan säästöpossuparkaa eikä siinä ole ollut mitään ihmeellistä. Toisaalta taas olen myös tehnyt jokseenkin kalliita heräteostoksia, kun rahaa on ollut. Mutta sen jälkeenpä ollaankin taas tilanteessa, että rahaa ei ole. Se on vaihtelunhaluiselle skorpparille hirvittävän kivaa vaihtelua! Olen  joskus elänyt hyvin niukalla rahamäärällä - opiskeluaikaan käteen jäi 193 euroa kuussa. Eipä noilla rahoilla paljon shoppailtu, mutta toimeen tultiin. Olin virallisesti köyhä, mutta en kokenut olevani köyhä. Olisi ihan eri asia, jos olisin pitkäaikaistyötön kahdeksan lapsen yksinhuoltajaäiti. Sitten tietäisin todella, mitä köyhyys on.

Opiskeluaikaankin yritin olla näyttämättä köyhältä, sillä minulle huoliteltu ulkoinen olemus on kunnia-asia ja ehkä sen sivutuotteelta onnistun myös näyttämään suht' hyvin toimeen tulevalta. Kuitenkin esimerkiksi Zürichissä tunsin itseni rähjäiseksi luksusostoskadun varrella. Ihailin Diorin liikkeen näyteikkunaa ja ohitseni käveli tyylikäs pariskunta. Huomatkaa naisen Louis Vuitton denim canvas baggy! Minulla oli Citymarketista viidelläkympillä ostettu nahkatakki, Gina Tricotin kymmenen euron neule ja halpisfarkut ja tunsin itseni rääsyläiseksi. En ole onneksi kovinkaan monta kertaa elämäni aikana tuntenut itseäni niin köyhäksi rääsyläiseksi kuin  tuolloin. Ajattelin silti, että olin onnekkaassa asemassa, kun minulla oli ollut varaa matkustaa. Kaikki on niin suhteellista!

1295702720_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Voin tunnustaa, että minulla on halu ja taipumus yrittää näyttää hyvin toimeentulevalta. En voi käyttää sanaa varakas tai rikas, koska en ole kumpaakaan. Tänään kävin optikolla, koska olen hankkimassa uusia silmälaseja. Löysinkin eräät ihanat kehykset, mutta koska minulla on huono näkö enkä halua pullonpohjalinssejä, niin minun täytyy maksaa jo pelkistä linsseistä aika paljon. Kehyksistä tuli 40 % alennus, mutta jäin silti miettimään silmälasien hintaa. Kilpailevasta liikkeestä olisin saanut kahdet lasit samalla hinnalla. Sanoin myyjälle, että nukun yön yli ja mietin, että sopivatko uudet, erikoisemmat kehykset minulle ja mietin muutenkin asiaa. Myyjä sanoi, että voi meillä maksaa osamaksullakin, jos on muuten tiukkaa. Minä heti siihen sanomaan, että eieieiei, että kyllähän minulla rahaa on, mutta kun tuo summa on kuitenkin aika suuri. Sitten mietin, että näytänkö siltä, ettei minulla olisi rahaa maksaa silmälaseja, mutta ehkä kyse ei ole siitä, että näyttäisin köyhältä vaan siitä, että osamaksu taitaa olla ihan yleinen maksutapa ja aika monella ehkä on taloudellisesti tiukkaa.

Jäin myös miettimään sitä, että miksi minusta olisi noloa, jos minua luultaisiin köyhäksi. Katsoin viikko sitten Miitta-täti -ohjelman, jossa Miitta esiintyi hienostorouva Tellervo von Appelgreninä. Hän vei koululaisryhmän tutustumaan köyhään kotiin Jakomäkeen ja sitten rikkaaseen kotiin Eiraan. Tunnustan, että lukeudun mieluummin siihen Eiran porukkaan kuin jakomäkeläiseen. Meillä tuoksuu Maison Belle ja Method -puhdistusaineet eikä virtsan, pölyn ja hien sekoitus kuten Tellervon mukaan köyhien kodissa eikä minulla ole tyylittömiä muhviverhoja luomassa linnamaista vaikutelmaa. Tellervon mukaan köyhien kodissa näkyi halu ja toive parempaan juuri muhiverhojen muodossa. Kun katan pöytään Villeroy & Bochin astiat, niin onko se kuitenkin vaan sitä, että haluan korottaa itseni vähän parempaan asemaan? (Ehkä ei, koska ihastuin astioihin ilman, että tiesin niiden merkkiä.)

Sanoinko jo, että kaikki on suhteellista? Muutama viikko sitten lauantaina soitin päivystävälle eläinlääkärille ja hän sanoi, että se maksaa paljon, jos tuotte koiran tänne. Kysyin, mitä se maksaa ja lääkäri sanoi, että seitsemänkymmentä euroa. Hämmästyin, sillä minusta seitsemänkymmentä euroa ei ollut paljon siitä, että saimme beaglen välittömästi lääkäriin ja lääkkeet hankittua.  Minulla menee tuo sama rahasumma marketin perusruokaostoksiin tai kun vilkaisenkin Kicksiin tai Aleksi13:a päin! Maksoin kesällä käsintehdystä unisiepparista 80 euroa, mutta se on mielestäni pieni hinta siitä, etten ole nähnyt yhtään painajaista unisiepparin hankkimisen jälkeen. Neljä-viisisataa euroa on hinta, jonka joutuu maksamaan silmälaseista, jos on huono näkö ja/tai monitehot ja hankkii siedettävän malliset kehykset. Silmälaseista tuo summa on ihan ok, mutta entäpä jos ostaisin tuon hintaiset Manolo Blahnikin kengät? Kuulisin varmasti monelta, ettei siinä olisi mitään järkeä! Sen sijaan uusi taulutelkkari olisi ihan jees, vaikka se maksaisi tonnin. Enpä sano tässä mitään Chanelin laukusta... Saatte moralisoida sitten, kun se ihanuus keikkuu olkapäälläni.