Vihapuhe on sana, jota on pyöritelty tiedotusvälineissä ja keskusteluissa viime aikoina ahkerasti. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden vihata yhdessä ja lietsoa lisää vihantunteita, kun tyhmyys tiivistyy joukossa. Minua ahistaa koko vihapuhe-sana, sillä uskon, että jokaisella ajatuksella, sanalla ja teolla on vaikutus ja että niistä jää aina jälki, joka vaikuttaa elämäämme. Sana viha on negatiivinen ja sisältää tuhoavaa voimaa enkä siksi haluaisi käyttää sitä missään muodossa. Haluan suunnata ajatukseni valoon ja rakkauteen. Joku onneksi keksikin jo, että meidän pitäisi ottaa vihapuheen vastapainoksi  käyttöön sana rakkauspuhe. Kannatan!

Olen yrittänyt jo pitkään päästä eroon negatiivisesta ajattelusta ja vihantunteista, mutta helppoa se ei ole, kun aina tulee eteen aina jokin asia, joka antaa aihetta vihastua. En voi vaikuttaa näihin asioihin, mutta voin onneksi vaikuttaa omaan suhtautumiseeni. Viha voi  toki joskus olla tarpeellinenkin tunne ja vihan ja kiukun tunteet saavat ymmärtämään, että kaikki ei ole kohdallaan ja joskus viha aiheuttaa adrenaliinipurkauksen, jota ilman toiminta ei muuten onnistuisi. Klassisin esimerkki lienee se, että kun joku saa jostain tilanteesta tarpeekseen, niin hän vihastuu ja sitten kaikki tulee ulos tavalla tai toisella ja kappas, tilanne tasoittuu tai sysäytyy eteenpäin. Vihalla voi olla joskus positiivinenkin vaikutus, mutta yleensä se vain nakertaa ja kuluttaa, mikäli sitä pitää yllä. Minä jos joku tiedän nyt, mistä kirjoitan. Olen nimittäin vihannut, vihannut ja vihannut! Teininä en osannut käsitellä ikäviä tunteitani muulla tavoin  kuin vihaamalla ja käänsin kaiken hirvittäväksi vihaksi itseäni kohtaan, koko maailmaa kohtaan ja kun on tapahtui jotain traagista, olin vihainen Jumalalle ja tälle maailmankaikkeudelle. Sitten pikkuhiljaa sain kokemuksia, jotka auttoivat minua ymmärtämään, että vihaaminen on väärä ratkaisu. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä vuosia, vuosia sitten olin murheellinen, vihainen ja katkera ja lähdin tapani mukaan ulos, purkamaan tunteitani lenkille. Pysähdyin punaisiin liikennevaloihin ja siinä samalla hetkellä minut pysäytti myös jokin muu. Yhtäkkiä minut valtasi hyvin rauhallinen tunne ja silmäni avautuivat katsomaan maailman kauneutta. Oli syksyinen iltapäivä, taivaanranta punersi, lupasi vähän hallaa, puut olivat kirjavimmassa ruskassaan ja ilma kuulas. Vedin syvään henkeä ja  sitten vallan kummallisesti ikävät tunteeni olivatkin poissa. Sittemmin aina kun olen vihastunut, olen yrittänyt ajatella tämän maailman kauneutta ja ihanuutta ja hokea, että näin upeassa maailmassa ei kannata vihata mitään. Nykyisin en oikein enää osaakaan vihata mitään kuten ennen, vaikka toki tietyt asiat saavatkin sappeni kiehumaan.

Vihasta eroon pääseminen tapahtuu parhaiten siten, että hyväksyy vihan osaksi tunteitaan. Täytyy ymmärtää, että viha on yksi tunteista siinä missä rakkaus ja ilokin. Kyllä minuakin pistelee välillä vihaksi, mutta osaan yleensä hallita vihani ja kohdistan kiukunpurkaukseni vaikkapa siivoukseen tai hulluun juoksulenkkiin, mikäli en ole onnistunut meditoimalla vihaani laannuttamaan. Kaikki eivät osaa purkaa vihaa järkevällä tavalla tai hallita sitä. Itse olen joutunut erään ihmisen vihan kohteeksi ja minun on hyvin vaikeaa ymmärtää, mitä niin kamalaa olen tehnyt, että tuo ihminen ei voi sietää minua silmissään. Olen yrittänyt ajatella, että ehkä hän ei kuitenkaan vihaa minua, mutta viha on ainoa tunne, joka saa kohtelemaan toista ihmistä niin kurjasti kuin hän minua kohtelee. Kymmenen vuotta sitten olisin suhtautunut tilanteeseen mustavalkoisesti ja alkanut vihata tuota ihmistä takaisin, ostanut voodoo-nuken ja toivottanut hänet alimpaan helvettiin. Mutta nyt en vaan pysty. En pysty, vaikka tuo ihminen on aiheuttanut tämän tilanteen takia paljon ikävyyksiä ja surua myös muille kuin minulle. Suhtaudun häneen välillä jopa kummallisen myötätuntoisesti. Uskon, että hänellä on jokin erittäin pätevä syy vihata minua ja sotkea tärkeitä ihmissuhteita. Yritän ymmärtää, että hän itsekkyydeltään ja kypsymättömyydeltään ei kykene muunlaisiin tunteisiin. Kuitenkaan en tiedä mistä on kyse enkä voi häntä tuomita. En voi vastata hänen vihaansa vihalla vaan vastaan siihen rakkaudella. Toivon tuolle ihmiselle ja hänen perheelleen kaikkea hyvää, lähetän rakkautta ja hyviä, empaattisia ajatuksia ja toivon, että jonain päivänä hän saa niin paljon rakkautta kylmään sydämeensä, että hän ymmärtää, ettei vihanpitoa kannata jatkaa. Tällainen suhtautuminen vaatii minulta paljon. Se vaatii, että ylitän alhaisimmat tunteeni ja pääsen niiden yläpuolelle.

Elämästäni ei tulisi mitään, jos vihaisin kaikkia niitä, jotka ovat kohdelleet ja edelleen kohtelevat minua kaltoin. Olen antanut anteeksi monille ja huomannut, että anteeksiantaminen vapauttaa. Mutta voimmeko antaa anteeksi kaikille niille, joita kohtaan tunnemme vihaa? Emme varmaankaan. Norjan verilöylyn jälkeen ihmiset tunsivat vihaa Anders Behring Breivikiä kohtaan. Kun Äänekoskella pahoinpideltiin raa'asti kuoliaaksi seitsemän kuukauden ikäinen koiranpentu, oli Facebook täynnä tappouhkauksia pahoinpitelijää ja hänen rikoskumppaneitaan kohtaan. Vihaamme silloin, kun emme jaksa ymmärtää asioiden mielettömyyttä. Minua vihastuttaa muun muassa epäoikeudenmukaisuus, kaksinaamaisuus, kiduttaminen, sademetsien tuhoutuminen ja lasten ja eläinten laiminlyöminen, mutta eivät nuo asiat parane vihaamalla. Ne paranevat vain rakkaudella.

Laitoin tähän kaksi biisilinkkiä. Kuuntele molemmat ja kuulostele tunteitasi niiden jälkeen.

http://www.youtube.com/watch?v=r_QWVaTjHvQ

http://www.youtube.com/watch?v=cI6aTxrOeqI