Syksyn kohukirja on Jari Tervon Koljatti. Otin kirjan syyslomalukemiseksi ja sainkin sen luettua. Olen aiemmin yritänyt lukea Tervon kirjaa Myyrä, mutta en ole jaksanut. Olen kai sivistymätön moukka, mutta en voi tunnustaa pitäväni Tervon tyylistä. Hänellä on oma erityinen tyylinsä, mikä on hieno juttu, mutta minä en vain pidä siitä. Jos olisin kirjallisuuskriitikko, minun pitäisi analysoida, miksi en Tervon tyylistä pidä, mutta nyt kun en ole kirjallisuuskriitikko, niin minun ei tarvitse. Tervolle silti täydet pisteet siitä, että hän käyttää armasta äidinkieltämme niin rikkaasti ja omintakeisesti. En voi kuin ihmetellä Tervon lennokasta mielikuvitusta ja terävää kynän tai siis nykyisin näppäimistön käyttöä.
Koljatti on toki oiva kirja. Se on harvinainen tyylilajin edustaja Suomessa, sillä poliittinen satiiri ei ole kuulunut kirjallisuuteemme. Kekkosen aikaan ei tuollaista olisi voinut kirjoittakaan. Tervo tekee osuvasti pilaa tämän päivän poliitikoista ja monessa kohtaa saatoin vain myönnellä, että näinhän se asia on. Tervo uskaltaa ilmaista sen, mitä monet vain ajattelevat. Kirja on hauska ja monet tilanteet ovat jokseenkin absurdeja. Lukijalta vaaditaan paljon, sillä ilman lähimenneisyyden, nykypoliittikkojen ja politiikan tuntemusta ei kirjasta saa kovinkaan paljon irti. Täytyy myös olla harjaantunut lukija, sillä Tervon käyttämä kieli ei ole helppoa. Jos Koljatista tekisi kirjallisuusanalyysin kotimaisen kirjallisuuden kurssilla, tulisi siitä samalla analyysi naisten asemasta, politiikan nykytilasta, Suomen ja Venäjän suhteista sekä rasismista.
Kirja on kuvitteellinen kertomus pääministeristä ja muista poliitikoista sekä heidän edesottamuksistaan, mutta yllättävän nasevasti se monessa kohdassa liippaa kovin läheltä totuutta tai ainakin lukijan mielikuvia. Esimerkiksi Alexander Stubb on kirjassa esitelty merkkihenkilöitä sinuttelevana rentona heppuna. Satuin eilen katsomaan/kuuntelemaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen nettisivuilta suomalaispoliitikkojen kielinäytteitä, kun asiasta oli ollut juttu Kuukausiliitteessä. Kuuntelin Lahnasen eikun Vanhasen tankeroenklantia, Paula Lehtomäen au pair -englantia ja monen muun kielinäytteitä. Lehden jutussa parhaimman arvosanan kielitaidostaan oli saanut Stubb. Kuuntelin hänen kielinäytteensä viimeiseksi ja hieman alkoi hymyilyttää, sillä mieleeni tuli Tervon luoma kuva Stubbista. Videopätkässä Hillary Clinton esittelee Stubbin Valkoisessa talossa ja mitä sanoo Stubb: "Thank You Hillary". Ihan kuin he olisivat parhaita kavereita! Ei Yhdysvaltain ulkoministeriä puhutella etunimellä! Kun Stubb ja Hillary poistuivat huoneesta, olin varma, että Stubb läpsäisee Hillarya kevyesti pepulle. Mutta niin läheisiä he eivät sentään ole.
Nyt kun olen Tervon kirjan lukenut, taidan mennä kirjastoon lainaamaan jotain kevyempää ja helpommin sulavaa. Jos haluan lisää poliittista satiiria, katson televisiosta "Kyllä herra Ministeri"- ohjelmaa!
Kommentit