Olohuoneemme seinällä paraatipaikalla on mustavalkoinen James Dean -taulu. Se on ihan kiva koriste seinällä, mutta minulle se on paljon enemmän. 1950-luvun nuoren kapinallisen kuva on symboli omasta kapinoinnistani. Aivan kuten vaatehuoneen nurkassa roikkuva Etelävaltioiden lippu. Teininä halusin kapinoida kapinoimisen ilosta ja ompelin valkoisen farkkutakin hihaan Rebel-lipun ja ostinpa vyönsoljenkin, jossa on tuo samainen lippu. Silloin kapinointini oli ymmärrettävää. Piti vastustaa aikuisia ja aikuistumisia ja kaikkia sääntöjä ja normeja. Olin silloin 15 vee ja vanhemmat ihmiset povasivat, että kyllä se kapinointi menee ohi. Mutta ei mennyt. Nyt olen 30 vee ja kapinoin edelleen. Vastustan sääntöjä ja normeja ja muottiin asettumista. Vastustan sitä, että kaikkien pitäisi elää tietyn kaavan mukaan, koska vastustan kaavoja.

Kapinoinnista ei ole minulle oikeastaan mitään hyötyä vaan ehkäpä jopa haittaa. Kun sanon valtavirrasta poikkeavan mielipiteeni, joudun usein hankaluuksiin tai ainakin selittelemään ajatuksiani. Enää en voi vastustaa aikuistumista, koska olen jo aikuinen, mutta voin vastustaa sitä, että kaikkien aikuisten tulisi elää samalla tavalla. En kata kahvipöytääni Teema-astioita ja Marimekon servettejä. Meillä ei ole omakotitaloa ja kahta lasta eikä farmariautoa. Tästä päästäänkin ongelmaan, jonka kapinointi aiheuttaa. Olisiko minun vain helpompi elää kuten suurin osa ihmisistä? Olisiko helpompi vaan alkaa lastentekohommiin, kun kaikilla muillakin lapsia tuntuu olevan? Ja hommata se farmariauto, jota oikeasti tarvisisimme, kun meillä kulkee jatkuvasti suuret määrät tavaraa kyydissämme.

Olemme suunnitelleet auton vaihtoa, mutta ihan vielä emme ole päässeet yhteisymmmärrykseen automerkistä. Koska minä olen kuulemma niin hankala eikä minulle käy minkään! Ei käykään, mutta en voi istua Bemarin kyydissä, sillä päässäni soisi: "On sulla alla Bemari ja vieressä hienohelmapihtari". Se on käsitykseni Bemareista. Tosin parhaalla ystävälläni on upea ja tyylikäs Bemari ja hänelle se sopii (hän ei ole hienohelmapihtari, sitä en tarkoita!), mutta ei meille. Enkä halua Volvoa, sillä Volvo on perheauton maineessa ja koska vastustan perheellistymistä, vastustan myös Volvoja. Tosin toisella parhaalla ystävälläni on upea ja tyylikäs valkoinen Volvo, mutta se on taas ihan eri asia. En halua myöskään mitään japanilaista autoa enkä Ooppelia, sillä lähes kymmenen vuoden kokemus on osoittanut, että kaikki auton viat eivätvoi olla tyyppivikoja.

Mieheni ei voi ymmärtää, miksi vastustan farmariautoja.  Hän yrittää perustella farmariauton hankintaa sillä, että kaikilla muillakin on sellainen. Sepä se! Kun minä en halua mitään, mitä kaikilla muilla on. Sen mieheni joten kuten ymmärtääkin, mutta hänen on vaikeaa käsittää toista ja tärkeämpää perustelua. Jos hankimme farmariauton, niin  luiskahdan juuri tuohon "kaikilla muillakin on" -porukkaan. Lisäksi farmariauto on konkreettinen merkki siitä, että nyt on elämä vakiintunut ja ollaan lähellä keski-ikää! Ja kun meillä sitten se farmariauto on, niin aivan varmasti joku taulapää sanoo, että nyt teillä on sitten perheauto! Juu, onhan minulla Manolotkin, mutta en ole Carrie Bradshaw!!!!

Uskon, että äitini ja mieheni ovat salaliitossa minua vastaan, koska he molemmat yrittävät taivutella minua farmariuton suuntaan. Se olisi kuulemma kätevä ja minä tiedän kyllä, että se olisi. Ymmärrän ihan täysin, että meillä pitäisi olla farmariauto tämän kaiken tavaroiden esssun taassun raahaamisen ja koiran takia. Mieheni keksi sitäpaitsi vielä yhden syyn, miksi tilavampi auto olisi tarpeellinen ja hän osasikin vetää oikeasta narusta: "Jos ei tule farmaria niin ei tule seefferiäkään!". Alahuuleni alkoi väpättää, kun tajusin, että hän on ihan liian oikeassa. On sula mahdottomuus kuljettaa tavaroita ja kahta koiraa tavallisessa autossa. Eihän meille ole toista koiraa tulossa, mutta haaveissani on saksanpaimenkoira. Sanoinkin, että voidaanhan me sitten hankkia se farmari, kun meillä on se seefferi. Mutta mieheni oli taas oikeassa kun hän sanoi, että ei voi tietää milloin saan päähäni hankia koiranpennun. Että on parempi hankkia se farmari valmiiksi.

Tuntuu inhottavalta, että joutuu tekemään jotain sellaista, mikä on järkevää, mutta vastoin omia periaatteita. Mutta olen jokusen kerran ennenkin tehnyt sellaisia ratkaisuja ja myöhemmin ne ovat osoittautuneet oikein hyviksi. Usein olen miettinyt,  olisiko elämäni helpompaa, jos en kapinoisi ja jos vain eläisin ja olisin kuten kaikki muutkin. Silloin miellyttäisin muita eikä minun tarvitsisi selitellä ratkaisujani ja mielipiteitäni, mutta silloin myös pettäisin itseäni.

P.S. Käytän sitkeästi pitkää sanaa farmariauto, koska inhoan lyhennettä farkku. Farkkuja minulla on jo kymmeniä, mutta ne ovat kaikki vaatehuoneessa ja sinne ne kuuluvat. Kielitoimiston pitäisi antaakin suositus, että sanaa farkku saa käyttää vain farmarihousuista. Tämä on taas sellainen juttu, joka ihan vaan periaatteesta minua ärsyttää!