Voi kunpa olisinkin voinut laittaa tämän kirjoituksen otsikoksi Paluu luentosaleihin osa 3/3. Kunpa ei enää ikinä tarvitsisi mennä luennoille, kunpa ikinä ei tarvitsisi tuntea sitä nöyryytystä ja häppeetä, kun tehtävät on tekemättä. Mutta ei! Loputon ja alati kasvava kunnianhimoni piiskaa minua päämäärääni kohti, enkä siksi voi edes valittaa. Itsepä olen osani valinnut. Facebookissa yritin ehdottaa vaihtokauppaa, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut. Olisin vaihtanut kunnianhimon ja perfektionismin kivaan elämään ja mukaviin juttuihin. Mutta kaikkea ei voi saada ja siksi minun täytyy tinkiä kivasta elämästä.

Viimekertaisten luentojen jälkeen päätin vakaasti, että teen kaikki tehtävät seuraavaksi kerraksi ja perehdyn aiheeseen. Olihan seuraaviin luentoihin kolme viikkoa aikaa. Jos ette ole sattuneet huomaamaan, niin kolme viikkoa on tosi lyhyt aika!  Perjantai lähestyi ja toiveikkaasti joka päivä ajattelin, että huomenna paneudun tehtäviin, mutta sellaista huomista ei koskaan tullut. Olin suunnitellut, että luentopäivänä vilkaisen materiaalit läpi ja orientoin aivojani iltaa varten. Se vaikutti onnistuvalta suunnitelmalta siihen asti, kunnes puhelin soi omien oppituntieni jälkeen ja minua pyydettiin sijaiseksi. Kello oli kymmenen aamulla ja minulla olisi ollut neljä hyppytuntia, joiden aikana ajattelin meneväni kotiin opiskelemaan. Menin kyllä kotiin, käytin koiran ulkona ja söin välipalaa ja suhasin takaisin koululle sijaistamaan kaksi englannin tuntia. Niiden jälkeen pidin omat tunnit ja sitten kaahasin kotiin ja huomasin, etten ehdi syödä kunnolla. Ateriankorvikkeeksi kävi taas kaksi riisipiirakkaa ja lasi maitoa. Huomasin, että vaatteni haisevat rasvankärylle ja kiirepaniikissa aloin miettiä, mitä ihmettä laitan päälle. Nappasin farkut ja aloin vetää niitä jalkaani. Reisissä tuntui ihmeellistä tiukkuutta ja vatsan kohdalta housut olivatkin kumman napakat: nappi ei mennyt kiinni edes sullomalla. Kiljuin peilin edessä hysteerisenä: "Voi v**tu mä oon lihonu, mä oon läski, oon läski, ooooon lääääääski!" Kokeilin toisia farkkujani, luottofarkkuja, jotka ovat pelastaneet monet päivät jo viiden vuoden ajan. Mutta nyt ne vain pahensivat päivääni ja aloin taas kiljua peilin ääressä. Onneksi stretch on keksitty ja kolmannet farkut menivät jotenkuten sullomalla päälle.

Ehdin luennolle ajoissa ja kun istahdin, tajusin taas, etten ole pitänyt kunnon taukoa koko päivänä.  Välipalankin söin seisaaltaan/touhuten jotain muuta samalla. Kävin ylikierroksilla ja samalla olin lamaantunut. Ylikierroksilla käymisessä on se hyvä puoli, että ei ainakaan voi nukahtaa. Aivoni were still working in english, koska olin viimeiset neljä tuntia puhunut pääasiassa englantia. Yritä siinä sitten paneutua suomen kielen kiemuroihin, kun aivoissa toimii automatic translation. Luennon jälkeenkin ahisti ja harmittelin, että olin kieltänyt itseltäni irtokarkit läskikatastrofin takia. Naisen logiikka astui siinä vaiheessa kuvioihin ja sai minut ajattelemaan hyvin loogisesti. Ajattelin, että enhän minä ole lihonut niistä karkeista, joita EN ole VIELÄ  syönyt vaan niistä, joita OLEN syönyt. Sitten suuntasinkin karkkiostoksille ja kyllä helepotti!

Lauantaiaamun luennoille menin hyvillä mielin, koska kyseessä oli viimeinen luento, viimeinen suomen kielen appron luento forever! Olin hirvittävän väsynyt ja minulla oli työ ja tuska pysyä hereillä. Luennoitsijan puhe meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja välillä tajusin, että minun täytyy tehdä muistiinpanojakin. Tauolla marssin kahviautomaatin luo, koska kahvi oli ainoa keino virkistyä edes vähän. En tykkää kahvista enkä juo sitä juuri koskaan, paitsi jouluperinteenä kerran vuodessa hienosti porsliinikupista joulupöydässä ja kahvini sekoitussuhde on sellainen, että siihen tulee noin puoli desilitraa kahvia, kolme teelusikallista sokeria ja loput kermaa. 

Tein tuttavuutta kahviautomaatin kanssa ja päätin ottaa kahvin lisäkermalla. Kahviautomaatistahan voi valita kahvin lisäsokerilla ja lisäkermalla. Otin pelkällä lisäkermalla, koska ajattelin, että en tarvitse lisäsokeria. Kun hörppäsin kahvia, niin siinä ei ollut sokeria ollenkaan! Tietenkin olin ajatellut, että siinä on sokeria, koska automaatista saattoi valita vaihtoehdon LISÄsokerilla. Lisähän tarkoittaa sitä, että laitetaan jotain LISÄÄ, entisen LISÄKSI. Kahvi on muutenkin aika kammottavan makuista myrkkyä ja pelkällä LISÄkermalla höystetty kahvi ei hivellyt makuaistiani. Äkkäsin vieressä olevan välipala-automaatin ja arvelin, että suklaapatukan kanssa saisin kahvin ehkä alas. Toimin täysin laitteessa olevan ohjeen mukaan, mutta laitteen hyllyjärjestelmä ei pyörinytkään vaan oli jumettunut niin, että avattavan luukun kohdalla oli vain tyhjät lokerot. Olin laittanut laitteeseen kokonaiset euro kolmekymmentä senttiä ja ajattelin, että jotain vastinetta minun on rahoilleni saatava.  Hoksasin, että tyhjän lokeron vasemmalla puolella olevassa lokerossa on lituskainen Kismet ja ujutin kapeat sormeni tavoittelemaan sitä. Ja sieltähän sen nappasin! Se saattoi näyttää varastamiselta, mutta minulla oli puhdas omatunto, koska tiesin laittaneeni rahat koneeseen. Ja tapauksella oli myös silminnäkijöitä, jotka tosin lähtivät vähin äänin pois, kun aloin onkia Kismetiä lokerosta. Join kahvin irvistellen ja palasin luentosaliin. Nyt muuten ymmärrän, miksi ihmiset juovat kahvia! Se nimittäin virkisti minuakin kummasti ja luennon loppuosuuden aikana olinkin jokseenkin virkeä ja jopa ymmärsin asioita.

Aikuisopiskelijan on oltava tyytyväinen pieniinkin välitavoitteisiin ja minusta tuntuu, että olen jopa vähän ylpeä itsestäni, kun olen nyt saanut käytyä kaikki luennot. Arvosanan suorittamiseen vaaditaan vielä monta esseetä ja pari tenttiäkin, mutta voi sitä riemua, kun tämä tervanjuonti on ohi! Voi sitä riemua, kun saan opinnoistani todistuksen ja voi sitä riemua, kun jatkan opintojani cumuun...