Kun en muuten saa elämässäni mitään asiaa järjestykseen, niin päätin sentään järjestää ja inventoida maallisen omaisuuteni. Keräsin kaiken turhan kaapeissa ja laatikoissa lojuneen rojun ja vein kirppikselle. Avaimenperiä, meikkejä, kenkiä, vaatteita, laukkuja, kippoja, kuppeja ja kaikkea muuta, mitä en ole vuosiin käyttänyt ja mitkä veivät tilaa. Yllättävän vähän minulla sellaista tavaraa oli, mutta tuosta vähästäkin tahtoisin päästä eroon.

Nyt olen pitänyt kirppispöytää reilun viikon verran ja tavaraa on mennyt ihan kivasti. Siis todellakin mennyt, sillä lähes kaikki pikkukrääsä on varastettu. Ensimmäisenä päivänä lähtivät avaimenperät ja niitä seurasivat meikit ja muu pikkukräästä. Taloudellinen tappio ei ole kovin suuri enkä sitä harmittelekaan, mutta en vaan voi ymmärtää, kuka varastaa tuon hintaisia tavaroita. Ja miksi varastaa? Yleensä toivon kaikille ihmisille pelkkää hyvää, mutta noille varkaille toivon sattuvan jotain ikävää. Karma voisi kostaa heille vaikkapa niin, että heiltä itseltä varastettaisiin jotain, mielellään hyvin tärkeää.

Olen joka päivä käynyt järjestämässä pöytää ja joka päivä olen kiikuttanut toisten pöytien tavaroita paikoilleen. Eikö  ihmisillä ole sen vertaa viitseliäisyyttä, että he voisivat viedä tavarat ja vaatteet sinne, mistä ne ovat ne ottaneet? Joku on ystävällisesti tuonut pöydälleni omalla pöytänumerollani varustettuja vaatteita, mutta ne ovat olleet edellisen pitäjän.

Olen tullut siihen tulokseen, että aika moni kirppiksellä kävijä on lukutaidoton. Vein myyntiin meikkipaketin, läpinäkyvässä pussukassa ja kirjoitin listan pussukassa olevista meikeistä ja niiden värisävyistä.  Vetäisin vielä meikeillä värilliset viivat tekstien viereen, jotta meikkien värisävyt  olisivat nähtävissä eikä pussia tarvitsisi avata. Niittasin pussin nitojalla kiinni ja vedin teipit ympäri ja kirjoitin isolla "ÄLÄ AVAA". Eikös joku ääliö ollut pussin avannut ja kaikki meikit olivat pitkin ja poikin ja suhrattu ja tuhrattu. Olen valitettavasti tietoinen siitä, että maailmassa on olemassa älykkyysosamäärältään vajavaisia ihmisiä, mutta oletin, että "ÄLÄ AVAA" on hyvin selkeästi ymmärrettävä käsky. Vein myyntiin pursottimen pahvipakkauksessa ja siihenkin kirjoitin, että "ÄLÄ AVAA" ja vedin teipit päälle. Joku oli repinyt paketin auki. Siis repinyt!!!! Hintalappuun kirjoitin, että kaikki osat on tallella,. Voipi olla, että kohta ei enää ole. Jos pursotinsuuttimista yksikin häviää jonkun idioottimaisuuden takia, niin kirjoitan paketin kylkeen, että myyntiin tuodessani setti oli kokonainen, mutta joku aivokääpiö sen avasi ja nyt puuttuu osia. Ettei kävisi kuten huulipunapussilleni... Laitoin Minigrip-pussiin viisi huulipunaa ja kirjoitin taas, että "ÄLÄ AVAA" ja teippiä päälle reilusti. Jokuhan senkin oli avannut ja ottanut yhden huulipunan. Siis varastanut.

Minun on hyvin vaikeaa ajatella ihmisistä pelkkää hyvää, koska tietynlaiset idiootit toiminnallaan vaikeuttavat hyväntahtoista ajatteluani. Ihmisten typeryyteen ja yksinkertaisuuteen törmää monessa paikassa ja minusta tuntuukin, että kohtaan aina vaan enemmän ihmisiä ja tapahtumia, jotka vakuuttavat minut ihmisten itsekkyydestä ja typeryydestä. En koskaan luovu eteisen oven päällä olevasta taulusta, jossa lukee: "Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä parempana pidän koiraani."