...OSOITTEESTA 

http://nainentummissa.blogspot.fi/

 

Aika moni odottaa jo lumien sulamista ja minäkin toivon, että lumi sulaisi kaikkialta muualta paitsi hiihtoladuilta. Minua on purrut joka vuosi hiihtokärpänen, mutta viime vuonna en päässyt hiihtointoani toteuttamaan, kun käsi sattui murtumaan. Tänä vuonna olen hiihtänyt viime vuodenkin edestä. Hommasin oikein ihanan violettitakkisen hiihtopuvunkin. Ajattelin, että kun pistän Björn Dæhlie -hiihtoasun päälleni, niin näytän heti täysin pro-hiihtäjältä. Joo, kyllä näytän ihan hiihtäjältä, mutta eipä se puku puolestani suksia ja sauvoja toisen eteen pistä...

Ensimmäiset hiihtokerrat ovat aina ihan kauheita, kun tuntee läkähtyvänsä ja vähintään kuolevansa. Kunto kuitenkin kohoaa aika nopeasti ja pian voikin keskittyä itse hiihtämiseen sen sijaan, että pelkää sydämen ja keuhkojen hyppäävän rinnasta ulos. Sitten hiihtämisestä voi jo nauttiakin. Ensimmäisillä kerroilla ylämäet menevät ylös niin, että sitä ikään kuin kävelee sukset v-asennossa mäen ylös. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa on käynyt sivakoimassa, niin voi päästä ihan luistelemalla ylös, vaikka mäen päällä pitääkin vähän hengähtää. Erään kerran olin hirmuisen ylpeä itsestäni, kun sivakoin reippaasti jyrkkää mäkeä ylös ja juuri kun olin ajatellut, että hitsi miten hyvin tämä menee, niin takaani kuuluu khiit-khiit-khiit ja ohitseni paineli joku äijä jumalatonta vauhtia. Ehdin juuri ja juuri nähdä, että hänen takkinsa selkämyksessä luki "Nordic Ski Team Finland". Melkein alkoi ahistaa, kun ajattelin, että olen sittenkin älyttömän surkea ja hidas hiihtäjä, mutta tulin hetkellisen ahistuskohtauksen jälkeen tolkkuihini ja ajattelin, että kannattaisi ehkä verrata itseään omaan viiteryhmään. Mutta missä ovat laduilta kaikki ikäiseni naiset? Muutenkin naiset näyttävät olevan ladulla vähemmistönä. Toki on hiihtomummoja, jotka lykkivät perinteisellä tyylillä toppapuku päällä, permanentattu otsatukka villapipon alta pilkottaen. Sitten on himohiihtäjänaisia, jotka ovat kokoa 34-36, joilla on pienet sirot, meikittömät ja pisamaiset kasvot, tukka niskaponnarilla ja silmillä urheilulliset aurinkolasit. Ja minulla taas on normi akryylimassapakkeli naamassa, hartioilla töyhöttävät hiukseni tahmaantuvat tuulenpuuskassa kaulahuivini sävyyn sovitettuun huulikiiltooni ja aurinkolasieni hopeanvärinen G-kirjain kertoo, että kyseessä eivät ole varsinaisesti urheilua varten suunnitellut aurinkolasit. Ja voi että nuo pikkuiset naiset menevät kevyesti ja sirosti kapeine raajoineen tiukoissa hiihtoasuissaan. Miten pienissä ihmisissä voikaan olla niin paljon puhtia?  Oma hiihtämiseni näyttää ihan löntystelyltä heihin verrattuna.

Onneksi enää tässä iässä ei juurikaan tarvitse kilpailla kenenkään kanssa vaan yleensä riittää, kun voittaa itsensä. Eräänäkin iltana olin tempaissut vitosen lenkin ja ajattelin, että suihkaisen vielä sen toiseen kertaan, vaikka olin vähän väsynyt. Hyvinhän se meni siihen asti, kunnes keskittyminen herpaantui sadasosasekunniksi ja lensin mukkelismakkelis kovalle ladulle sukset, sauvat, kädet ja jalat ja muut ruumiinosat kohtalaisessa solmussa. Sanoin vaan tyynesti "Oho" ja ensimmäinen ajatus oli, että näkiköhän kukaan ja toinen oli, että eihän hieno hiihtopukuni vaurioitunut.  Polveen sattui, ranteisiin sattui, joka paikkaan sattui, mutta kampesin itseni ylös, pudistelin lumet puvustani ja jatkoin hiihtämistä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Paitsi että alaleukani vähän väpätti ja ihan kuin silmiin olisi mennyt lunta kun ne niin vetistivät.  Taisin loukkaantua pahemmin henkisesti kuin fyysisesti. Lapset voivat kaatuilla ladulla, mutta eivät aikuiset, se on jotenkin noloa. Minua onneksi hieman lohdutti, kun seuraavana päivänä kuulin erään aktiivihiihtäjän kertovan, että ladut ovat nyt niin liukkaat, että hänkin oli kaatunut. Ja kuten eräs ystäväni sanoi, on tärkeintä vaan jatkaa mahdollisimman coolisti eteenpäin, vaikka mitä tapahtuisi! (Tuo neuvo pätee aika moneen muuhunkin asiaan).

En ole mikään Finlandia-hiihtäjä vaan hiihtelen omaksi ilokseni, kunnonkohottamisen takia ja siksi koska hiihtäminen on niin kivaa! Hiihtäminen on toki rankkaa ja siinä tulee hiki, mutta urheilusuorituksen jälkeinen fiilis palkitsee. Palkitsevaa on myös tuntea, kuinka kunto kohoaa ja että farkut eivät kiristä ihan niin paljon. Olisihan minustakin kivaa rötköttää sohvalla, mässäillä kaikkea epäterveellistä ja keksiä kaikenlaisia tekosyitä sille, miksi en voi lähteä liikkumaan. Monesti joudun pakottamaan itseni ulos, kun väsyttää eikä jaksa eikä oikein ehtisikään, mutta kun on laittanut sukset tai lenkkarit jalkaan tai noussut fillarin selkään, niin voi olla tyytyväinen itseensä ja väsymys ja ahistuskin (ja ylimääräiset kilot) karisevat liikkuessa. Suosittelen kokeilemaan!

Todella ärsyttävää. Siis todella. Taas saatan vain sanoa, että mitäs minä sanoin. Ennen vaaleja väitin tosissani, että toisella kierroksella vastakkain ovat Niinistö ja Haavisto. "Ei kun Niinistö ja  Väyrynen", sanottiin minulle ja vastasin: "Niinistö ja Haavisto". "Niin tai Niinistö ja Soini", sanoivat keskustelukumppanini ja minä pudistin päätäni. Jopa sellaiset ihmiset, jotka tuntevat politiikkaa paremmin kuin minä, erehtyivät tällä kertaa. On aina niin mahtavaa, mutta myös ärsyttävää päästä sanomaan: "Mitäs minä sanoin"!

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole puhua kummankaan ehdokkaan puolesta eikä toista vastaan. Minulle on ollut ehdokkaiden julkistamisesta asti selvää, ketä äänestän. Luulen, että aika monen voi olla vaikeaa arvata, minkä numeron nyt äänestyslappuun riipustan, mutta ne ihmiset, jotka tuntevat minut hyvin, tietävät kyllä ja muiden ei tarvitsekaan tietää. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis ole kampanjoida kummankaan puolesta vaan antaa yksi näkökulma aiheeseen etenkin niille ihmisille, joiden maailmankatsomus kaipaa vähän avartamista ja ravistelua. Eduskuntavaaleissa oli jo ravistelua oikein mukavasti. Ähäkuttikattimatti kaikille norsunluutorneissaan eläville hienostelijoille, jotka pöyristyivät jytkystä. Nyt on puhuttu vastajytkystä, josta tykkään ihan yhtä lailla, sillä kumpikin jytky omalla tavallaan herätteli huomaamaan yhteiskunnan epäkohtia. Mutta kai tässä jokin balanssi säilyy... Eduskuntavaaleista jäi se kuva, että suomalaisista yllättävän moni on suvaitsematon juntti, joiden mielestä "rajat kii ja markka takas" on järkevintä globalisaatiota ja nyt yhtäkkiä meillä onkin vihreä homo (tuliko kellekään muulle tästä hassu mielikuva?) presidenttiehdokkaana.

On kerrassaan mahtavaa, että sellainen ihminen, joka edustaa monien halveksumia asioita, on päässyt yhteiskunnassa noin pitkälle. Homo, sivari, ajatuksiltaan vihreä ja sillä on ulkomaalaistaustainen puolisokin... Siinäpä onkin liikaa sulattelemista monelle suomalaiselle. Haaviston suosio yllätti monet ja nyt ihmetellään, että ketkä kaikki häntä äänestivät. Ettei vaan tuo naapurin Pertsa olisi piilohintti, kun meni Haavistoa äänestämään? Eräs henkilö minulle nimittäin tokaisi, että taitavat kaikki Haaviston äänestäjät olla piilohomoja ja eräs vanhempi rouvashenkilö lateli täysin painokelvotonta tekstiä Haavistosta. No mutta onhan se ihan hirmuisen pelottavaa, että joutuu kohtaamaan erilaisuutta. Jos vaikka kaikista suomalaisista tulee yhtäkkiä homppeleita, kun pressakin on! Monille on ihan liikaa ajatus siitä, että Haavisto olisi isännöimässä Linnan juhlia puolisonsa kanssa. Minusta se olisi hyvin edistyksellistä ja historiallista, vaikka aika iso osa maailman väestöstä onkin eri mieltä. Monien mielestä meille naurettaisiin maailmalla, mutta en oikein usko, että kukaan nauramaan ryhtyisi. Ei ainakaan sen enempää kuin punakoille känniläisille "Mr. Mallorcoille", jotka ovat pitäneet suomikuvaa yllä maailmalla liikkuessaan. 

Aika moni sanoo, että onhan se homous nyt hyvänen aika sentään ihan luonnotonta! Aika moni muukin asia on luonnotonta... Esimerkiksi se, että minäkään en lisäänny vaikka se olisi velvollisuuteni naisena ja Raamattukin niin velvoittaa. Sehän on vallan luonnotonta, hyi minua! Eräälle ihmiselle sanoin, että ajattelepa sitä tilannetta, että itse olisit kiinnostunut omasta sukupuolesta ja sinulta evättäisiin työpaikka, vaikka olisit pätevä ja osaava hakija. Vastaus oli "No mutta kun en ole". Jossittelu on turhaa, mutta monelle tekisi hyvää yrittää asettua toisen asemaan. Kysynkin, että mikä siinä homoudessa on niin kauheaa? En ole tähän mennessä saanut yhtään järkevää vastausta vaan monille tulee oikein ällötyksenpuistatus eivätkä he kykene järkevään ajatteluun. Minulle tulle ällötyksenpuistatus ja suuttumuksenkiehahdus siitä, kun joku sanoo: "Hyi vittu homoja". Kyllä minäkin avoimesti tuijotin ensimmäisen kerran kuin näin vuonna -99 Prahassa bussipysäkillä transvestiitin, mutta kun on vähän maailmalla kierrellyt, niin monet asiat asettuvat erilaisiin mittasuhteisiin. Nuorempi sukupolvi on vapaamielisempää ja olen huomannut myös, että naisten on helpompi suhtautua erilaisuuteen kuin miesten. Homous taitaa olla pelottava uhka monelle itsetuntonsa kanssa painiskelevalle perusäijälle, mutta eipä miehillä tunnu olevan mitään sitä vastaan, jos he sattuvat näkemään kaksi sulokasta naista keskenään... No tiedätte kyllä. Jos (ja kun) Haavistosta ei tule presidenttiä, niin ainakin hän on näyttänyt hyvän esimerkin sillä, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole enää niin iso este etenemiselle kuin ennen.

Toki on ihmisiä, jotka eivät äänestäisi Haavistoa, vaikka hän olisi umpihetero. Tästä päästäänkin spekulointiin: mitä jos Haavisto ei olisi homo? Ropisisiko laariin ääniä enemmän? Mitä jos Niinistö olisikin homo? Niinpä, niinpä! Mitä jos Niinistöllä olisi ulkomaalainen puoliso? Niinpä, niinpä. On olemassa ihmisiä, joille ehdokkaiden seksuaalinen suuntautuminen ei merkitse mitään ja he vetoavat muihin ansioihin. Itse kuulun tähän porukkaan, mutta ei siitä sen enempää! Monet ovat vedonneet Haaviston kohdalla riittämättömään koulutukseen ja kokemukseen. Entäs jos tilanne olisi niin, että Haavisto olisi se koulutetumpi ja Niinistöllä vähemmän meriittejä? Moni perustelee Haaviston valintaa sillä, että heidän mielestään Haavisto osaa puhua asiat kansankielellä. Mutta riittääkö se perusteluksi valita hänet johtamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme? Totta toki on, että Haaviston puhetta ymmärtää helposti, Niinistö kun usein kiertää erinomaisen lahjakkaasti ja kierosti hänelle esitetyt kysymykset, että pistää epäilemään, että hänellä on savolaisia geenejä.

Tämä jännittävä sketsihahmokilpailu, eikun anteeksi presidentinvaaliskaba päättyy pian ja minua jo vähän jänskättää. Pääsenköhän taas sanomaan: "Mitäs minä sanoin?"

 

Stand up -koomikko Ismo Leikolan mielestä urheiluvaatteet ovat "ei farkut" tai sellaiset vaatteet, jotka eivät enää kelpaa mihinkään muuhun. Olen ollut Leikolan kanssa samaa mieltä, mutta olosuhteiden pakosta ja mukavuudenhalusta minunkin on ollut pakko alkaa käyttää ihan kunnollisia liikuntavaatteita. Koiran kanssa ulkoillessa on enemmän kuin järkevää pitää säänkestäviä vaatteita, etenkin kun meillä on alttius jäädä sade- tai raekuuron pieksemäksi. Nyt minun pitäisi varmaankin hankkia hiihtopuku, mutta ensin täytyy orientoitua asiaan. Olen pitänyt hiihtäessä toppapukua, sillä kaikki muut vaihtoehdot ovat minun kaltaiselleni krooniselle palelijalle järkyttävän kylmiä. Joudun laittamaan sukkahousut tai kovemmalla pakkasella villahousut toppahousujen alle, sillä ilman niitä reiteni ovat jääkylmät hiihtolenkin jälkeen. Hikihän toppapuvussa toki tulee ja minua kovasti kiinnostaakin, että ovatko ne ihme tekniset asut hyviä? En ole ihan vakuuttunut teknisten vaatteiden käytännöllisyydestä. Ostin salipaidan ja se on kyllä hyvä, mutta iso ongelma on vaan se, että tuota paitaa ei saa pestä kuin neljässäkymmenessä asteessa eli hikilika ei todellakaan lähde noin matalassa lämpötilassa. Myyjän mukaan paita tulee pestä jokaisen käytön jälkeen. Selvä! Jos ei muuta pyykkiä satu olemaan, niin pyöräytänpä yhden paidan pesukoneessa. Eipä ole kovin ekologista! Kuulemma huuhteleminenkin riittää, mutta eihän se  pelkällä vedellä huuhteleminen hyödytä mitään. Joskus reissussa on pitänyt huuhtoa jokin vaate ja se on ollutkin näennäisesti puhdas, mutta kun sitä pitää hetken aikaa päällä, niin se alkaa lemuta kuin rankkitynnyri.

Olen ihan vakavissani hankkimassa hiihtopukua, mutta minulle ole vielä selvinnyt, mitä kaikkea sen alle pitää tunkea. Ensin pitäisi vissiin olla jokin tekninen alusasu. Mutta kun niitäkin on fleeceisiä ja sitten muita keinokuituisia. Vai tuleeko fleecen alle vielä jokin alusasu tai kerrasto? Hä? Sen olen käsittänyt, että alin paita siirtää hien seuraavan kerrokseen, mutta tarkoittaako tämä sitä, että se seuraava kerros sitten kastuu hiestä? Hä? Mihin tarvitaan kuoritakkia ja liittyykö se nyt tähän asiaan ollenkaan? Voisiko joku kirjoittaa oppaan "Urheiluvaatteet for Dummies?" Ostaisin heti yhden kappaleen. Ovatko nykyiset hiihtoasut  edes lämpimiä? Ne ovat sen verran ohuitakin, että on vaikeaa uskoa, että ne lämmittävät. Suurin osa hiihtotakeista on lyhyen mallisia ja minua hirvittääkin, että takamukseni jäätyy viimassa, jos on lyhyt takki. Ja jos minun pitää  ahtaa kolme tai neljä vaatekerrosta päällekkäin, niin voin kertoa, että sitten kyllä ahistaa. En ihan huvikseni lähtisi ostelemaan varusteita, sillä summasta tulee aika nopeasti kolmenumeroinen, urheiluvetimet kun ovat mielestäni törkeän kalliita. Niken sisäliikuntapöksyjen lähtöhinta oli 75 euroa, mutta sain ne puoleen hintaan. En varmaan olisi raaskinut niitä täydellä hinnalla ostaakaan. Kuinkahan monta senttiä housujen kamputsealainen (lapsi)ompelija on saanut?

Vaatteiden ostaminen on ollut minulle aina hauskaa ja helppoa, monesti ajanvietettä ja aina yhtä ihanaa. Tiedän tarkalleen, mitkä leikkaukset ja mallit minulle käyvät, mistä materiaaleista pidän ja miten vaatteita ja asusteita yhdistellään. Jokaiseen asiaan on olemassa poikkeus ja minulla vaatteiden ostamisen kohdalla poikkeuksen tekevät urheiluvaatteet. Jo pelkästään pipon ostaminen oli kohtuuttoman hankalaa ja kun löysin kivanvärisen pipon, niin sekin osoittautui "sudeksi", sillä se on liian ohut; pääkoppa ja korvannipukat jäätyvät. Tai ehkä vika ei ole pipossa vaan siinä, että minulla on varmaankin humanoidin pää. Urheiluvaatteista ei voi päätellä päällepäin yhtään, miltä ne näyttävät yllä.  Hyllyssä monet pipot näyttivät kivoilta, mutta päässäni ne näyttivät siltä kuin olisin tempaissut päähäni neulotun kortsun tai numeroa liian ison hopparilätsän.

Sovittelin vähän aikaa sitten enemmän urheiluvaatteita kuin koko elämäni aikana yhteensä ja minusta tuli vain syvästi ahdistunut ja turhautunut. Tarkoituksena oli ostaa kunnolliset sisäliikuntavaatteet kuntosalia varten. Löysin vaikka miten ihanan näköisiä paitoja, mutta herranjestas, miten hirveitä ne olivatkaan päällä. Kaikki, missä luki ClimaCool tai muuta vastaavaa, tuntuivat kylmännihkeiltä - ihan kuin ihoani vasten olisi ollut nyljettyjä sammakonnahkoja. En nykyisin osta edes viskoosivaatteita, sillä en pidä päälläni mitään, mikä tuntuu inhottavalta. Sovitin Röhnischin kaunista kirkkaansinistä paitaa ja kun katsoin peiliin, koin yllättävän takauman. Olinkin yläasteella, menossa uimaan koulun liikuntatunnilla ja tuijotin peilistä ällöttävää, kuhmuraista makkaravatsaani, jota uikkari ei peittänyt vaan korosti. Palasin tähän hetkeen ja tajusin onnekseni, että en enää inhonnut vatsamakkaroitani vaan sitä typerää kiiltävää paitaa. Sitten sovitin oikein nättiä violettia paitaa, joka istuikin kauniisti ja tuntui kivalta päällä, mutta jonka kaula-aukko oli huomiotaherättävän suuri. Hetken jo ajattelin, että olisihan se toki vastakkaiselle sukupuolelle kivaa katsella huhkimistani salilla, mutta hylkäsin tuonkin paidan. Seuraava paita oli Adidaksen pitkänmallinen paita, jossa oli resori alhaalla, liian alhaalla! Lantiostani tuli ihan pökelö ja vartalon mittasuhteet näyttivät heittäneen kuperkeikkaa ja vatsamakkarani kolminkertaistuneen. Lähes kaikkien paitojen hihat olivat liian lyhyet ja päättyivät käsivarren paksuimpaan kohtaan ja jos sattuu olemaan niin, että käsivarsissa on enemmän läskiä kuin lihasta, niin tuollainen hihan pituus näyttää kamalalta.

Minulla oli sovituskopissa norsuolo ja ajattelinkin, että reklamoin urheiluvaatteiden valmistajille siitä, että he eivät ota huomioon erikokoisia liikkujia. Siis meitä, joille maistuu suklaa ja muut herkut ja joilla on aina ylimääräiset viisi tai kymmenen kiloa painoa. Reklamaation aihetta olisi myös urheiluvaatteiden estetiikassa. Ensinnäkin, miksi suuri osa vaatteista on mustia? Housut, paidat, kaikki? Tai sitten ne ovat räikeän kirkkaita ja minunkin oli pakko ostaa neonpinkki paita, koska se oli järkevin väri. Mustat, siniset ja vihreät näyttivät miesten paidoilta ja keltainen ja oranssi tekevät minut merisairaan näköiseksi kuolonsyöjäksi. Voisin käyttää mustia urheiluvaatteita, jos niissä olisi vaikka jokin kiva kuvio. Sama homma urheilukengissä muuten. Minun piti hankkia hyvät talviulkoilukengät ja kappas, tulipa ostettua mustat, kun ei ollut vaihtoehtoja. Olisiko vaikka tummanvioletit mitä? Hä? Tai edes värikkäät nauhat? Kun manguin Intersportissa, että "Tahtoooooo pinkit", niin myyjä nappasi hyllyn päästä pinkit nauhat, joissa oli sydämiä ja tarjosi niitä. Olin kiitollinen, että hän ainakin kuunteli asiakasta. Jos jostain sattuukin löytymään ne ihanat pinkit urheilukengät, niin niillä on sitten taas hintaa ainakin satanen enemmän. Ja kun ne tavallisetkin maksavat jo pitkälle toistasataa, niin sitten on tyytyminen niihin halvempiin mustiin. Voin maksaa kolmesataa  euroa pinkeistä kengistä, mutta vain siinä tapauksessa, että ne ovat Manolo Blahnikit.

Minun tekisi kovasti mieli kirjoittaa mielipiteeni  ravitsemuksesta ja muotidieeteistä, mutta koska olen nyt aika ärsyyntyneellä päällä, niin on parempi ohittaa tuo aihe ja yrittää pysyä diplomaattisena. Aion nimittäin kirjoittaa yhden ruokaohjeen, joka ei sovi laihduttajille eikä karppaajille eikä sokeria ja kermaa vältteleville, mutta sopii meille muille oikein hyvin.

Minulla oli jääkaapissa jämä omena-kanelimarmeladia ja purkki rahkaa ja sain idean jouluisesta rahkaherkusta.   En tiedä, onko tämä mikään niin ihmeellinen ohje, mutta ihan kiva minun mielestäni ja sopii pikkujouluaikaan. Joulupöytään tämä on ehkä turhan arkinen, mutta ei mikään estä  tarjoamasta tätä jouluaterian jälkkärinä.

Kipaisin kauppaan ostamaan kermaa (kyllä ihan sitä ihtiään eli kuohukermaa, mutta kyllä tähän muutkin vaahtoutuvat valmisteet sopii ja vaikka vatkautuva vaniljavaahto, jos tykkää) ja piparkakkuja, vaikka mielelläni olisin käyttänyt omatekoisia pepparskaakkuja. Niitä ei tähän hätään ollut, joten oli tyytyminen valmisversioon lisäaineineen kaikkineen.

Maustamiseen kannattaa käyttää vanilliinisokeria tai jotain, mistä tulee vanilja-aromia, sillä se peittää rahkan happamuutta ja pehmentää makua. Minä lisäsin mausteeksi myös hieman kanelia, kun tykkään voimakkaammista mauista. Laitoin vielä tavallista sokeria, sillä yleismaku oli hapan, johtuen omenoista ja myös tuo omena-kanelimarmeladi tuli jotenkin happaman makuiseksi eikä ollenkaan äppymakeaksi.  Joskus pelkkä hillo tai marmeladi riittää makeuttamaan rahkan, mutta nyt ei käynyt niin. Laita sokeria maun mukaan, toiset tykkää enemmän happamasta rahkanmakuisesta ja toiset yltiömakeasta. Pari ruokalusikkaa lienee hyvä määrä, jos jokin määrä täytyy tähän heittää. Tummat sokeritkin tähän käy eli fariinisokeri ja vaikkapa ruokosokeri. Sain päähäni lisätä rahkan joukkoon myös omenaa ja se olikin aika hyvä idea, sillä omena tuo kivaa puruvastusta ja siitä saa myös vitamiineja ja kuitua.

Tässä siis jonniilainen ohje:

1 omena

1 prk kuohukermaa

2-3 rkl omena-kanelimarmeladia

1 prk rahkaa

pipareita

sokeria maun mukaan

vanilliinisokeria tai vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

 

1. Kuutioi omena.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi.

3. Sekoita marmeladi, sokerit ja omenakuutiot rahkaan ja murenna piparit joukkoon.

4. Lisää kermavaahto.

5. Anna tekeytyä kylmässä, jolloin piparit pehmenevät ja maku tasaantuu.

6. Nauti hyvällä omallatunnolla :)