Todella ärsyttävää. Siis todella. Taas saatan vain sanoa, että mitäs minä sanoin. Ennen vaaleja väitin tosissani, että toisella kierroksella vastakkain ovat Niinistö ja Haavisto. "Ei kun Niinistö ja  Väyrynen", sanottiin minulle ja vastasin: "Niinistö ja Haavisto". "Niin tai Niinistö ja Soini", sanoivat keskustelukumppanini ja minä pudistin päätäni. Jopa sellaiset ihmiset, jotka tuntevat politiikkaa paremmin kuin minä, erehtyivät tällä kertaa. On aina niin mahtavaa, mutta myös ärsyttävää päästä sanomaan: "Mitäs minä sanoin"!

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole puhua kummankaan ehdokkaan puolesta eikä toista vastaan. Minulle on ollut ehdokkaiden julkistamisesta asti selvää, ketä äänestän. Luulen, että aika monen voi olla vaikeaa arvata, minkä numeron nyt äänestyslappuun riipustan, mutta ne ihmiset, jotka tuntevat minut hyvin, tietävät kyllä ja muiden ei tarvitsekaan tietää. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei siis ole kampanjoida kummankaan puolesta vaan antaa yksi näkökulma aiheeseen etenkin niille ihmisille, joiden maailmankatsomus kaipaa vähän avartamista ja ravistelua. Eduskuntavaaleissa oli jo ravistelua oikein mukavasti. Ähäkuttikattimatti kaikille norsunluutorneissaan eläville hienostelijoille, jotka pöyristyivät jytkystä. Nyt on puhuttu vastajytkystä, josta tykkään ihan yhtä lailla, sillä kumpikin jytky omalla tavallaan herätteli huomaamaan yhteiskunnan epäkohtia. Mutta kai tässä jokin balanssi säilyy... Eduskuntavaaleista jäi se kuva, että suomalaisista yllättävän moni on suvaitsematon juntti, joiden mielestä "rajat kii ja markka takas" on järkevintä globalisaatiota ja nyt yhtäkkiä meillä onkin vihreä homo (tuliko kellekään muulle tästä hassu mielikuva?) presidenttiehdokkaana.

On kerrassaan mahtavaa, että sellainen ihminen, joka edustaa monien halveksumia asioita, on päässyt yhteiskunnassa noin pitkälle. Homo, sivari, ajatuksiltaan vihreä ja sillä on ulkomaalaistaustainen puolisokin... Siinäpä onkin liikaa sulattelemista monelle suomalaiselle. Haaviston suosio yllätti monet ja nyt ihmetellään, että ketkä kaikki häntä äänestivät. Ettei vaan tuo naapurin Pertsa olisi piilohintti, kun meni Haavistoa äänestämään? Eräs henkilö minulle nimittäin tokaisi, että taitavat kaikki Haaviston äänestäjät olla piilohomoja ja eräs vanhempi rouvashenkilö lateli täysin painokelvotonta tekstiä Haavistosta. No mutta onhan se ihan hirmuisen pelottavaa, että joutuu kohtaamaan erilaisuutta. Jos vaikka kaikista suomalaisista tulee yhtäkkiä homppeleita, kun pressakin on! Monille on ihan liikaa ajatus siitä, että Haavisto olisi isännöimässä Linnan juhlia puolisonsa kanssa. Minusta se olisi hyvin edistyksellistä ja historiallista, vaikka aika iso osa maailman väestöstä onkin eri mieltä. Monien mielestä meille naurettaisiin maailmalla, mutta en oikein usko, että kukaan nauramaan ryhtyisi. Ei ainakaan sen enempää kuin punakoille känniläisille "Mr. Mallorcoille", jotka ovat pitäneet suomikuvaa yllä maailmalla liikkuessaan. 

Aika moni sanoo, että onhan se homous nyt hyvänen aika sentään ihan luonnotonta! Aika moni muukin asia on luonnotonta... Esimerkiksi se, että minäkään en lisäänny vaikka se olisi velvollisuuteni naisena ja Raamattukin niin velvoittaa. Sehän on vallan luonnotonta, hyi minua! Eräälle ihmiselle sanoin, että ajattelepa sitä tilannetta, että itse olisit kiinnostunut omasta sukupuolesta ja sinulta evättäisiin työpaikka, vaikka olisit pätevä ja osaava hakija. Vastaus oli "No mutta kun en ole". Jossittelu on turhaa, mutta monelle tekisi hyvää yrittää asettua toisen asemaan. Kysynkin, että mikä siinä homoudessa on niin kauheaa? En ole tähän mennessä saanut yhtään järkevää vastausta vaan monille tulee oikein ällötyksenpuistatus eivätkä he kykene järkevään ajatteluun. Minulle tulle ällötyksenpuistatus ja suuttumuksenkiehahdus siitä, kun joku sanoo: "Hyi vittu homoja". Kyllä minäkin avoimesti tuijotin ensimmäisen kerran kuin näin vuonna -99 Prahassa bussipysäkillä transvestiitin, mutta kun on vähän maailmalla kierrellyt, niin monet asiat asettuvat erilaisiin mittasuhteisiin. Nuorempi sukupolvi on vapaamielisempää ja olen huomannut myös, että naisten on helpompi suhtautua erilaisuuteen kuin miesten. Homous taitaa olla pelottava uhka monelle itsetuntonsa kanssa painiskelevalle perusäijälle, mutta eipä miehillä tunnu olevan mitään sitä vastaan, jos he sattuvat näkemään kaksi sulokasta naista keskenään... No tiedätte kyllä. Jos (ja kun) Haavistosta ei tule presidenttiä, niin ainakin hän on näyttänyt hyvän esimerkin sillä, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole enää niin iso este etenemiselle kuin ennen.

Toki on ihmisiä, jotka eivät äänestäisi Haavistoa, vaikka hän olisi umpihetero. Tästä päästäänkin spekulointiin: mitä jos Haavisto ei olisi homo? Ropisisiko laariin ääniä enemmän? Mitä jos Niinistö olisikin homo? Niinpä, niinpä! Mitä jos Niinistöllä olisi ulkomaalainen puoliso? Niinpä, niinpä. On olemassa ihmisiä, joille ehdokkaiden seksuaalinen suuntautuminen ei merkitse mitään ja he vetoavat muihin ansioihin. Itse kuulun tähän porukkaan, mutta ei siitä sen enempää! Monet ovat vedonneet Haaviston kohdalla riittämättömään koulutukseen ja kokemukseen. Entäs jos tilanne olisi niin, että Haavisto olisi se koulutetumpi ja Niinistöllä vähemmän meriittejä? Moni perustelee Haaviston valintaa sillä, että heidän mielestään Haavisto osaa puhua asiat kansankielellä. Mutta riittääkö se perusteluksi valita hänet johtamaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme? Totta toki on, että Haaviston puhetta ymmärtää helposti, Niinistö kun usein kiertää erinomaisen lahjakkaasti ja kierosti hänelle esitetyt kysymykset, että pistää epäilemään, että hänellä on savolaisia geenejä.

Tämä jännittävä sketsihahmokilpailu, eikun anteeksi presidentinvaaliskaba päättyy pian ja minua jo vähän jänskättää. Pääsenköhän taas sanomaan: "Mitäs minä sanoin?"

Stand up -koomikko Ismo Leikolan mielestä urheiluvaatteet ovat "ei farkut" tai sellaiset vaatteet, jotka eivät enää kelpaa mihinkään muuhun. Olen ollut Leikolan kanssa samaa mieltä, mutta olosuhteiden pakosta ja mukavuudenhalusta minunkin on ollut pakko alkaa käyttää ihan kunnollisia liikuntavaatteita. Koiran kanssa ulkoillessa on enemmän kuin järkevää pitää säänkestäviä vaatteita, etenkin kun meillä on alttius jäädä sade- tai raekuuron pieksemäksi. Nyt minun pitäisi varmaankin hankkia hiihtopuku, mutta ensin täytyy orientoitua asiaan. Olen pitänyt hiihtäessä toppapukua, sillä kaikki muut vaihtoehdot ovat minun kaltaiselleni krooniselle palelijalle järkyttävän kylmiä. Joudun laittamaan sukkahousut tai kovemmalla pakkasella villahousut toppahousujen alle, sillä ilman niitä reiteni ovat jääkylmät hiihtolenkin jälkeen. Hikihän toppapuvussa toki tulee ja minua kovasti kiinnostaakin, että ovatko ne ihme tekniset asut hyviä? En ole ihan vakuuttunut teknisten vaatteiden käytännöllisyydestä. Ostin salipaidan ja se on kyllä hyvä, mutta iso ongelma on vaan se, että tuota paitaa ei saa pestä kuin neljässäkymmenessä asteessa eli hikilika ei todellakaan lähde noin matalassa lämpötilassa. Myyjän mukaan paita tulee pestä jokaisen käytön jälkeen. Selvä! Jos ei muuta pyykkiä satu olemaan, niin pyöräytänpä yhden paidan pesukoneessa. Eipä ole kovin ekologista! Kuulemma huuhteleminenkin riittää, mutta eihän se  pelkällä vedellä huuhteleminen hyödytä mitään. Joskus reissussa on pitänyt huuhtoa jokin vaate ja se on ollutkin näennäisesti puhdas, mutta kun sitä pitää hetken aikaa päällä, niin se alkaa lemuta kuin rankkitynnyri.

Olen ihan vakavissani hankkimassa hiihtopukua, mutta minulle ole vielä selvinnyt, mitä kaikkea sen alle pitää tunkea. Ensin pitäisi vissiin olla jokin tekninen alusasu. Mutta kun niitäkin on fleeceisiä ja sitten muita keinokuituisia. Vai tuleeko fleecen alle vielä jokin alusasu tai kerrasto? Hä? Sen olen käsittänyt, että alin paita siirtää hien seuraavan kerrokseen, mutta tarkoittaako tämä sitä, että se seuraava kerros sitten kastuu hiestä? Hä? Mihin tarvitaan kuoritakkia ja liittyykö se nyt tähän asiaan ollenkaan? Voisiko joku kirjoittaa oppaan "Urheiluvaatteet for Dummies?" Ostaisin heti yhden kappaleen. Ovatko nykyiset hiihtoasut  edes lämpimiä? Ne ovat sen verran ohuitakin, että on vaikeaa uskoa, että ne lämmittävät. Suurin osa hiihtotakeista on lyhyen mallisia ja minua hirvittääkin, että takamukseni jäätyy viimassa, jos on lyhyt takki. Ja jos minun pitää  ahtaa kolme tai neljä vaatekerrosta päällekkäin, niin voin kertoa, että sitten kyllä ahistaa. En ihan huvikseni lähtisi ostelemaan varusteita, sillä summasta tulee aika nopeasti kolmenumeroinen, urheiluvetimet kun ovat mielestäni törkeän kalliita. Niken sisäliikuntapöksyjen lähtöhinta oli 75 euroa, mutta sain ne puoleen hintaan. En varmaan olisi raaskinut niitä täydellä hinnalla ostaakaan. Kuinkahan monta senttiä housujen kamputsealainen (lapsi)ompelija on saanut?

Vaatteiden ostaminen on ollut minulle aina hauskaa ja helppoa, monesti ajanvietettä ja aina yhtä ihanaa. Tiedän tarkalleen, mitkä leikkaukset ja mallit minulle käyvät, mistä materiaaleista pidän ja miten vaatteita ja asusteita yhdistellään. Jokaiseen asiaan on olemassa poikkeus ja minulla vaatteiden ostamisen kohdalla poikkeuksen tekevät urheiluvaatteet. Jo pelkästään pipon ostaminen oli kohtuuttoman hankalaa ja kun löysin kivanvärisen pipon, niin sekin osoittautui "sudeksi", sillä se on liian ohut; pääkoppa ja korvannipukat jäätyvät. Tai ehkä vika ei ole pipossa vaan siinä, että minulla on varmaankin humanoidin pää. Urheiluvaatteista ei voi päätellä päällepäin yhtään, miltä ne näyttävät yllä.  Hyllyssä monet pipot näyttivät kivoilta, mutta päässäni ne näyttivät siltä kuin olisin tempaissut päähäni neulotun kortsun tai numeroa liian ison hopparilätsän.

Sovittelin vähän aikaa sitten enemmän urheiluvaatteita kuin koko elämäni aikana yhteensä ja minusta tuli vain syvästi ahdistunut ja turhautunut. Tarkoituksena oli ostaa kunnolliset sisäliikuntavaatteet kuntosalia varten. Löysin vaikka miten ihanan näköisiä paitoja, mutta herranjestas, miten hirveitä ne olivatkaan päällä. Kaikki, missä luki ClimaCool tai muuta vastaavaa, tuntuivat kylmännihkeiltä - ihan kuin ihoani vasten olisi ollut nyljettyjä sammakonnahkoja. En nykyisin osta edes viskoosivaatteita, sillä en pidä päälläni mitään, mikä tuntuu inhottavalta. Sovitin Röhnischin kaunista kirkkaansinistä paitaa ja kun katsoin peiliin, koin yllättävän takauman. Olinkin yläasteella, menossa uimaan koulun liikuntatunnilla ja tuijotin peilistä ällöttävää, kuhmuraista makkaravatsaani, jota uikkari ei peittänyt vaan korosti. Palasin tähän hetkeen ja tajusin onnekseni, että en enää inhonnut vatsamakkaroitani vaan sitä typerää kiiltävää paitaa. Sitten sovitin oikein nättiä violettia paitaa, joka istuikin kauniisti ja tuntui kivalta päällä, mutta jonka kaula-aukko oli huomiotaherättävän suuri. Hetken jo ajattelin, että olisihan se toki vastakkaiselle sukupuolelle kivaa katsella huhkimistani salilla, mutta hylkäsin tuonkin paidan. Seuraava paita oli Adidaksen pitkänmallinen paita, jossa oli resori alhaalla, liian alhaalla! Lantiostani tuli ihan pökelö ja vartalon mittasuhteet näyttivät heittäneen kuperkeikkaa ja vatsamakkarani kolminkertaistuneen. Lähes kaikkien paitojen hihat olivat liian lyhyet ja päättyivät käsivarren paksuimpaan kohtaan ja jos sattuu olemaan niin, että käsivarsissa on enemmän läskiä kuin lihasta, niin tuollainen hihan pituus näyttää kamalalta.

Minulla oli sovituskopissa norsuolo ja ajattelinkin, että reklamoin urheiluvaatteiden valmistajille siitä, että he eivät ota huomioon erikokoisia liikkujia. Siis meitä, joille maistuu suklaa ja muut herkut ja joilla on aina ylimääräiset viisi tai kymmenen kiloa painoa. Reklamaation aihetta olisi myös urheiluvaatteiden estetiikassa. Ensinnäkin, miksi suuri osa vaatteista on mustia? Housut, paidat, kaikki? Tai sitten ne ovat räikeän kirkkaita ja minunkin oli pakko ostaa neonpinkki paita, koska se oli järkevin väri. Mustat, siniset ja vihreät näyttivät miesten paidoilta ja keltainen ja oranssi tekevät minut merisairaan näköiseksi kuolonsyöjäksi. Voisin käyttää mustia urheiluvaatteita, jos niissä olisi vaikka jokin kiva kuvio. Sama homma urheilukengissä muuten. Minun piti hankkia hyvät talviulkoilukengät ja kappas, tulipa ostettua mustat, kun ei ollut vaihtoehtoja. Olisiko vaikka tummanvioletit mitä? Hä? Tai edes värikkäät nauhat? Kun manguin Intersportissa, että "Tahtoooooo pinkit", niin myyjä nappasi hyllyn päästä pinkit nauhat, joissa oli sydämiä ja tarjosi niitä. Olin kiitollinen, että hän ainakin kuunteli asiakasta. Jos jostain sattuukin löytymään ne ihanat pinkit urheilukengät, niin niillä on sitten taas hintaa ainakin satanen enemmän. Ja kun ne tavallisetkin maksavat jo pitkälle toistasataa, niin sitten on tyytyminen niihin halvempiin mustiin. Voin maksaa kolmesataa  euroa pinkeistä kengistä, mutta vain siinä tapauksessa, että ne ovat Manolo Blahnikit.

Kertokaapas minulle, miten toivottaisin kanssaihmisille hyvää uutta vuotta? Sillä aina, kun toivotan jollakin tavalla, niin toivotukseni on väärä ja lauseeni korjataan. Ja minä kun vain haluan olla ystävällinen. Kohta mua ei huvita toivottaa yhtään mitään kenellekään! Jos sanon "hyvää uutta vuotta", niin minulle kerrotaan, että vielä ole uusi vuosi. Ei olekaan, mutta haluan toivottaa jo etukäteen kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Ja mielestäni tuo toivotus on vakiintunut lausahdus, joka voidaan kivasti heittää ilmoille jo ennen vuodenvaihdetta. Jos sanon hyvää uutta vuotta vuodenvaihteen jälkeen, niin joku korjaa, että nyt pitää sanoa hyvää alkanutta vuotta. Monet toivottavat hyvää vuodenvaihdetta, mutta minä haluaisin toivotukseni koskevan koko seuraavaa vuotta.

Muiden juhlien kohdalla en ole tällaista ongelmaa huomannut. Kun toivotan hyvää joulua, niin ei kukaan sano, että ei vielä ole joulu eikä tule ajateltua, että toivotammeko hyvää joulunaikaa vai koskeeko toivotus kenties jouluaattoa vai joulupäivää ja/tai mahdollisesti myös tapaninpäivää. Onko jouluntoivotus voimassa vielä loppiaiseen asti vai peräti nuutinpäivään?

Vaikka minua ärsyttääkin suunnattomasti se, että toivotuksiani korjataan, niin enemmän ärsyttää se, että toivotuksia ei osata kirjoittaa oikein. Pitäisiköhän minun kysyä piruuttani seuraavalta hyvän uudenvuoden toivottajalta, että alkavatko lausumasi sanat nyt pienellä vai isolla kirjaimella ja onko ne kirjoitettu yhteen vai erikseen. Jos ne alkavat isolla kirjaimella, niin silloin on kyseessä kielioppivirhe. Uusi vuosi on yleisnimi ja kirjoitetaan siksi pienellä. Myös joulu on yleisnimi ja vaikka painetuissa joulukorteissa kirjoitetaankin "Hyvää Joulua" isoilla alkukirjaimilla, niin meidän tulisi omissa teksteissä muistaa kirjoittaa joulu-sana pienin alkukirjaimin.

Jos uusi vuosi kirjoitetaan erikseen, niin silloin tarkoitetaan koko tulevaa vuotta. Yhteen kirjoitettuna tarkoitetaan uudenvuodenpäivää, koska vuoden ensimmäisenä päivänä vietettävä juhla on vakiintunut käsite ja sen nimitys kirjoitetaan yhdyssanaksi niin yksinään kuin pidempien yhdyssanojen osana. Eli 1.1. on uudenvuodenpäivä ja uusivuosi ja sitä ennen vietetään uudenvuodenaattoa (tai uudenvuoden aattoa).

Nyt toivotan kaikille sekä hyvää uuttavuotta että hyvää uutta vuotta! Ja jos joku vielä korjailee toivotuksiani, niin hänelle toivotan oikein hyvää maailmanlopun vuotta!

Olkoon vuodenvaihde kaikille valoisa, riemuisa ja rakkautta loistava!

Taakse on jo jäänyt syksyn lohduttomuus ja joulu on joutunut jo taas Pohjolaan, vaikka ei olekaan hanget korkeat nietokset. Mutta taivahalla syttyy juuri, tähti kirkas, tähti suuri ja pieni liekki syttyy talven synkkään pimeyteen. Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa, kun heinillä härkien kaukalon, nukkuu lapsi viaton. En toivo valtaa enkä kultaakaan vaan rauhaa päälle maan sekä hyvää, lämmintä ja hellää mieltä jokaiselle.

TOIVOTAN KAIKILLE MAAILMAN IHMISILLE, ELÄIMILLE JA MUILLE OLIOILLE

IHANAA JOULUA

JA

KAIKKEA HYVÄÄ

VUODELLE 2012!

Kouluruokalassa

kahdeksasluokkalainen

jolla on tukka silmillä ja nappikuulokkeet korvissa

huutaa: "Hyi vittu mitä paskaa!"

Ohrapuuroa.

Lounasravintolassa

hoikka nainen

jolla on tyköistuva jakku ja rakennekynnet

sysää lautaseltaan syrjään perunan.

Karppaaja.

Keittiössä

raidallinen kissa

jolla on kiiltävä turkki ja strassikoristeinen panta

jättää häränlihan hyytelössä kuppiin.

Hemmoteltu.

Jossain kaukana

pieni lapsi

jolla on kosteat silmät ja törröttävät luut

koskettaa vatsanahkaansa pinkeää kuin rumpukalvo

eikä saa ateriakseen edes yhtä riisinjyvää.

Nälkä.

Jeee, jipii ja wahooo, ankea marraskuu on ohi! Tosin yhtä ankealta ja harmaalta maailma näyttää kuin eilenkin, mutta tänään on sentään joulukuun ensimmäinen päivä!  Jeee! Nyt saa ripustaa luvan kanssa kaikki joulukoristeet ja alkaa hehkuttaa joulua oikein kunnolla ilman, että joku mulkoilee ärtyneenä siitä, että on liian aikaista. Ostin tänään kaksi lahjaakin aika ex tempore - yhden kummipojalle ja toisen itselleni. Koska olemme perheen kesken sopineet, että emme ostele lahjoja, niin minä voin käyttää lahjarahat itseeni. Ai että miksi en laita hyväntekeväisyyteen? No vaikka siksi, että harrastan hyväntekeväisyyttä muutenkin, esimerkiksi tänäänkin tuli lahjoitettua työnantajalle noin sadan euron edestä ilmaista työtä, mutta ei siitä sen enempää.

Tänä vuonna blogissani ei ole joulukalenteria, koska olen jotenkuten onnistunut edes vähän relaamaan enkä halua ottaa taakakseni mitään ylimääräistä. Jos joku haluaa välttämättä jonkin kivan nettikalenterin luukkuja availla, niin suosittelen Positiivareiden kalenteria. Minä olen ollut Positiivarit-joulukalenterin fani jo vuodesta 2004. Joka päivä hiljennyn hetkeksi, kuuntelen musiikin ja ajattelen, ihan ajattelemalla ajattelen sitä mietelmää, joka luukusta putkahtaa. Ei tee pahaa ottaa itselleen muutamaa minuuttia ja hengähtää joulukiireiden keskellä - kokeile sinäkin!

Toivotan lämmintä (silleen kuvaannollisesti, sillä saisi jo tulla vähän pakkasta) ja ihanaa joulukuuta kaikille! Tontut ja enkelit olkoot kanssanne :)

Minulla on ollut tänään yksi voimakas ajatus ja voin sanoa sen yhdellä lauseella: valo voittaa pimeyden. Ai että mitenkä niin? No sitenkä niin, että se vaan on niin. Heräsin aamulla kirkonkellojen soittoon ja hetken mietin, että pitäisikö lähteä kirkkoon. En lähtenyt vaan reippaan  ja virkistävän lenkin jälkeen katselin televisiosta jumalanpalvelusta ja lauloin mukana Hoosiannaa. Kyllä, olen uskovainen ja uskonnollinen, enkä enää pelkää tunnustaa sitä. En kuitenkaan halua tehdä tästä kirjoituksesta mitään uskonnollista paatosta vaan haluan muistuttaa kaikkia uskontoon, rotuun, syntyperään tms. katsomatta, että valo on voimakkaampaa kuin pimeys. Pimeydellä en tarkoita  pelkästään ulkona vallitsevaa pimeyttä vaan sitä kaikkea ikävää ja kauheaa, mitä maailmassa on ja mitä me joskus liikaa hartioillamme kannamme. Juuri nyt ulkona on käsittämättömän synkkää ja pimeää, mutta heti kun valkoinen lumiharso peittää maan, maailma kirkastuu. Meille marrasmasennuksesta kärsiville lumi on mahtava juttu ja kun yhtenä aamuna maa oli valkoinen, olin vähintään yhtä riemuissani kuin beagle. Tosin minä en mennyt lumeen möyrimään ja nuollut lunta ja loikkinut gasellinhyppyjä vaan tyydyin ihastelemaan maailman kauneutta ja valoisuutta.

Tänään olen huomannut vain hyviä ja iloisia asioita ja ihmettelenkin, että miksi en jauha päässäni kaikkea ikävää. Nyt en vaan pysty siihen. Eilen illalla pidin oikein kunnon meditaatiohetken ja sen jälkeen minulla on ollut hirmuisen hyvä ja tasapainoinen olo. Ihan kuin taikaiskusta ahistus katosi, itsetuntoni nousi nollalukemista ja elämä näyttää taas elämisen arvoiselta. En osaa sanoa, mitä tapahtui. Vaikuttiko syvärentoutuminen aivokemiaan ja serotoniinin eritykseen? Tuliko vierelleni enkeli, joka väreilyllään kohotti energiatasoani? Oliko kyseessä vain tiukka päätös lopettaa murehtiminen ja märehtiminen? Vaikuttaako lähestyvä joulu ja sen ilosanoma minuun näin voimakkaasti? Tiedä häntä, mutta nyt minulla on ihana olo ja toivoisin, että voisin lähettää tätä hyvää oloa ja valoa kaikille niille, jotka vaeltavat pimeydessä.

Minun tekisi kovasti mieli kirjoittaa mielipiteeni  ravitsemuksesta ja muotidieeteistä, mutta koska olen nyt aika ärsyyntyneellä päällä, niin on parempi ohittaa tuo aihe ja yrittää pysyä diplomaattisena. Aion nimittäin kirjoittaa yhden ruokaohjeen, joka ei sovi laihduttajille eikä karppaajille eikä sokeria ja kermaa vältteleville, mutta sopii meille muille oikein hyvin.

Minulla oli jääkaapissa jämä omena-kanelimarmeladia ja purkki rahkaa ja sain idean jouluisesta rahkaherkusta.   En tiedä, onko tämä mikään niin ihmeellinen ohje, mutta ihan kiva minun mielestäni ja sopii pikkujouluaikaan. Joulupöytään tämä on ehkä turhan arkinen, mutta ei mikään estä  tarjoamasta tätä jouluaterian jälkkärinä.

Kipaisin kauppaan ostamaan kermaa (kyllä ihan sitä ihtiään eli kuohukermaa, mutta kyllä tähän muutkin vaahtoutuvat valmisteet sopii ja vaikka vatkautuva vaniljavaahto, jos tykkää) ja piparkakkuja, vaikka mielelläni olisin käyttänyt omatekoisia pepparskaakkuja. Niitä ei tähän hätään ollut, joten oli tyytyminen valmisversioon lisäaineineen kaikkineen.

Maustamiseen kannattaa käyttää vanilliinisokeria tai jotain, mistä tulee vanilja-aromia, sillä se peittää rahkan happamuutta ja pehmentää makua. Minä lisäsin mausteeksi myös hieman kanelia, kun tykkään voimakkaammista mauista. Laitoin vielä tavallista sokeria, sillä yleismaku oli hapan, johtuen omenoista ja myös tuo omena-kanelimarmeladi tuli jotenkin happaman makuiseksi eikä ollenkaan äppymakeaksi.  Joskus pelkkä hillo tai marmeladi riittää makeuttamaan rahkan, mutta nyt ei käynyt niin. Laita sokeria maun mukaan, toiset tykkää enemmän happamasta rahkanmakuisesta ja toiset yltiömakeasta. Pari ruokalusikkaa lienee hyvä määrä, jos jokin määrä täytyy tähän heittää. Tummat sokeritkin tähän käy eli fariinisokeri ja vaikkapa ruokosokeri. Sain päähäni lisätä rahkan joukkoon myös omenaa ja se olikin aika hyvä idea, sillä omena tuo kivaa puruvastusta ja siitä saa myös vitamiineja ja kuitua.

Tässä siis jonniilainen ohje:

1 omena

1 prk kuohukermaa

2-3 rkl omena-kanelimarmeladia

1 prk rahkaa

pipareita

sokeria maun mukaan

vanilliinisokeria tai vaniljasokeria tai aitoa vaniljaa

1. Kuutioi omena.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi.

3. Sekoita marmeladi, sokerit ja omenakuutiot rahkaan ja murenna piparit joukkoon.

4. Lisää kermavaahto.

5. Anna tekeytyä kylmässä, jolloin piparit pehmenevät ja maku tasaantuu.

6. Nauti hyvällä omallatunnolla :)

Reipasta huomenta! Ja Sinä, jonka huomen ei ole reipas, älä ahistu. Ei aina voi olla reipas, mutta minä halusin tämän reippaan huomenentoivotuksen välityksellä lähettää vähän reippautta sinullekin.

Teepäs tänä aamuna pieni harjoitus. Se alkaa siitä, että korjaat asentosi ryhdikkääksi. Taivuta lapaluita vähän taakse, nosta nokka ylemmäs ja oikaise runkosi. Sitten vaikein liike: nosta suupieliä vähän ylöspäin. Hyy-vä, juuri noin. Sitten kiedo kädet itsesi ympärille, anna itsellesi oikein kunnon halirutistus ja sano: "Minä tykkään sinusta!" Jos olet oikein rohkea, voit sanoa "Minä rakastan sinua". Halaa itseäsi niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Saatat tuntea, miten rakkaus alkaa virrata Sinussa. Minulle ainakin kävi niin ja tuli hyvä olo ja mieli.

Meidän on usein helpompi tunnustaa toisille ihmisille, että välitämme heistä, mutta harvoin itselle tulee tunnustettua, kuinka tärkeä sitä onkaan. Kuitenkin meidän täytyy ensin rakastaa itseämme ennen kuin voimme aidosti rakastaa toisia. Tämän pienen aamuharjoituksen tarkoituksena oli muistuttaa Sinua oman itsesi tärkeydestä. Nyt kun olet taas muistanut, että olet rakastettava ihminen, voit tehdä jotain karmean uhkarohkeaa ja tunnustaa välittämisesi jollekulle toiselle. Minun kohteeni oli beagle, joka tosin mulkoili minua kun lässytin, että "voikuinkaminärakastansinuaniinkovasti, sinäettiedäkäänmitenpaljonminäsinuarakastanjnjne". Ennen kuin pääsin lauseen loppuun, beagle oli luikerrellut halausotteesta pois valkoinen hännänpää vilahtaen. Ehkäpä välittäminen kannattaa tunnustaa jollekulle ihmiselle lemmikin sijaan... Mitä jos minä töissä tekisin niin, että halaisin työkavereitani ja sanoisin "Olet minulle tärkeä". Mielessäni jo näin, miten eri henkilöt halaukseeni suhtautuisivat...  Monet naispuoliset ottaisivat halauksen varmasti lämmöllä vastaan ja kun kertoisin, että pidän halauskampanjaa, he varmaan hymyilisivät ja jutustelisimme asiasta yhden välitunnin ajan. En yhtään epäile, etteivätkö myös miespuoliset työtoverini ottaisi lämmintä halausta vastaan antaumuksella, mutta sitä en tiedä, miten he ymmärtäisivät halauskampanjani merkityksen. Todennäköisesti he vain ottaisivat halauksen vastaan ja kohta putkiaivoissa vilistäisi jo jotain ihan muuta ajateltavaa. Halauskampanja olisi kuitenkin kokeilemisen arvoinen jo ihan siitä syystä, että minussa elää pieni psykologi, josta on kivaa tarkkailla ihmisten reaktioita ja siitä syystä, että mielestäni yksi elämän tarkoitus on tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat itsellemme ja toisille hyvää mieltä. 

Sain ystävältäni lahjaksi Positiivareiden Hyvän mielen päivyrin. Kirjassa luki saatteena, että ystäväni halusi antaa kirjan minulle, koska olin johdattanut hänet Positiivareiden pariin vuosia sitten ja hän on kokenut Positiivarit voimaannuttavana asiana.

Minusta oli ihanaa saada tuo Hyvän mielen päivyri ja aionkin ottaa sen käyttöön. Tällä hetkellä merkitsen kaikki kalenteriasiat opettajan päiväkirjaani. Opettajan päiväkirja on minulle korvaamaton työväline, mutta sen nimi voisi olla ahistus- ja stressipäivyri. Päiväkirjan aukeamat ovat täynnä erivärisiä post-it lappuja, hätäisesti kirjoitettuja muistiinpanoja (kerran jopa huultenrajauskynällä), palaveriaikoja, kokousaikoja, ostoslistoja ja kirjan välistä pursuilee kuitteja, monisteita ja löytyipä sieltä tänään yksi pitkään hukassa ollut korttikin. Hyvän mielen päivyri sen sijaan saa minut hymyilemään ja voimaan hyvin jo kun pelkästään katson sitä ja luen sen sisältämiä kannustavia ja syvällisiä ajatuksia. Olen toistaiseksi vain vilkuillut päivyriä, mutta toivon, että jonain päivän ehtisin paneutua sen sisältämiin viisauksiin. Meillä kun ei aina ole aikaa alkaa pohtia syntyjä syviä eikä tarvitsekaan. Silloin tällöin on kuitenkin hyvä painaa vähän jarrua ja miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Laitan tähän linkin Positiivareiden nettisivulle ja nimenomaan yhteen huoneentaulunn, jonka toivon sinua ilahduttavan.

http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?917f8327-a910-45f1-a4d9-3d8a67c6365f